Antero Vehviläinen: ”No tämä on Marjatan kanssa tehty”.

Antero ja Marjatta Vehviläinen valmistelevat sukupolven vaihtoa tilallaan. Puhuimme heidän kanssaan siitä, miten tila on muuttunut sinä aikana, jolloin he ovat olleet siitä vastuussa.

Lukkarinniemen perhe

Yrjö (syntynyt 1909) ja Vieno Vehviläisellä os. Roponen (1913) oli kolme lasta: Sirkka (1950), Antero (1953) ja Pekka (1955). He asuivat ja viljelivät Lukkarinniemen tilaa Leppävirran Kotalahdessa.

Sirkasta tuli lastenhoitaja ja hän asuu Nummelassa. Pekka oli aluksi IT-alalla mutta ryhtyi sitten sipulinviljelijäksi Siilinjärvelle. Antero kävi maamieskoulun ja jäi viljelemään kotitilaansa. Hän avioitui vuonna 1974 samalla kylällä asuneen Marjatta Toivasen kanssa. Heille syntyi kaksi lasta Miia (1975), josta tuli kätilö ja Kimmo (1977), joka niin ikään valmistui agrologiksi ja on lähitulevaisuudessa ottamassa vastaan Lukkarinniemen isännyyden.

Antero osti kotitilan

Yrjö kuoli 1975 ja vuonna 1977 Antero osti tilan itselleen äidiltä ja sisaruksilta. Äiti lopetti karjanhoitotyön, kun tila siirtyi Anteron ja Marjatan vastuulle. Tilan pinta-ala oli 100 hehtaaria, josta peltoa oli 11,5 hehtaaria. Karjaa oli 13 lypsävää. Antero ja Marjatta päättivät ryhtyä kasvattamaan tilaa määrätietoisesti.

Investointeja, periaatteita ja kovaa työtä

Ensimmäinen askel laajentamisessa oli suuremman navetan rakentaminen. Vuonna 1977 aloitettiin 30 lehmän navetan rakentaminen. Antero kertoo, että sitä pidettiin kylällä liian isona hankkeena, mutta hän ei pelännyt. Pelottomuus ja ehdottomuus tilan kasvattamisessa ovat olleet leimallisia Anteron ja Marjatan toimissa koko ajan. Luonnollisesti on tarvittu uupumatonta, kovaa työtä.

Antero on perustalonpoika koko sydämestään. Hän on kiintynyt kotitilaansa ja sukunsa viljelijäperinteeseen. Niinpä hänen päämääränsä on ollut luovuttaa tilansa lapsilleen sellaisena, että sen jatkaminen pystyy kilpailemaan muiden ammattien kanssa.

Marjatta toi yhteiseen pottiin maata mukanaan. Peltoa on raivattu ja metsää ostettu. Jokainen hehtaari on haluttu saattaa hoidettuun, hyvään kuntoon olipa se vastaanotettaessa missä kunnossa tahansa. Nyt pellot ja metsät alkavat olla tavoitellulla tasolla. Antero kehuu esi-isiensä hyvää valintaa, kun asettuivat seudulle, joka on hyvää kasvualustaa metsälle. Hän haluaa tehdä oman osuutensa sukupolvien ketjussa. Hän kuvailee herkin sanoin, kuinka suurta mielihyvää hän tuntee katsellessaan hyvin hoidettuja metsiä ja peltoja. Merkittävä lisäys tilan kokoon saatiin, kun voitiin ostaa samoilla pelloilla oleva Unimäen tila. Siinä asuu nyt Kimmo perheineen.

Karja on kasvatettu pääasiassa itse. Oma, 40 vuoden mittainen jalostus on onnistunut niin, että kymmenkunta hiehoa myydään vuosittain muille karjatilallisille tuotantolehmiksi.

Mihin sitten on päästy?

Tilan koko on nyt yli 450 hehtaaria, josta viljeltyä on 51 hehtaaria. Lypsäviä lehmiä on 55 ja kaikkiaan karjaa vasikoineen ja hiehoineen on 120 päätä. Tilan tuotantorakennukset ovat lisääntyneet ja kasvaneet. Traktoreita on neljä kappaletta. Niistä yksi on pelkästään metsätalouden käytössä.

Kimmo vaimoineen on mukana tilan töissä. Lisäksi navetassa on ollut kuusi vuotta yksi ulkopuolinen työntekijä. Marjatta nousee kuitenkin joka aamu 4.30 navettatöihin. Täysi työvauhti on päällä, mutta valokuvaan asettuu seesteinen ja tyytyväinen viljelijäpariskunta. Mukaan vedetään myös pirtissä pyörivät Kimmon lapset Venla ja Anna.

Yrittäjyys ja tarmo

Ei tarvitse näyttää puuhakkaalta saadakseen tuloksia aikaan. Anterosta ja Marjatasta huokuu savolainen, hötkyilemätön lupsakkuus. He ovat kuitenkin kulkeneet määrätietoisesti valitsemaansa polkua ja voivat nyt todeta elämäntyönsä onnistuneen hienolla tavalla. Ja matka jatkuu.

Elokuussa 2013 Risto Vehviläinen