Asko Vehviläinen, tosi kova ukko

Asko

Asko Vehviläinen on elänyt mielenkiintoisen elämän ja tehnyt poikkeuksellisen työuran. Helppoa ei ole ollut hetkeäkään, mutta lähiympäristö on saanut hämmästellä yhtenään. Ja matka jatkuu.

Asko Vehviläinen syntyi Aarne ja Aino Vehviläisen maanviljelijäperheeseen keskimmäisenä kolmesta pojasta 20.2.1941. Kotitila oli pienehkö, joten perinteisen maanviljelyksen ja karjanhoidon lisäksi viljeltiin mansikkaa ja harjoitettiin mm taksipalvelua ja turkistarhausta. Olipa Askon isällä ja enolla kuorma-auto, Keltanokka-Ford, jolla ajettiin tukkeja. Kotoa löytyivät näin ollen mallit monenlaiseen yrittämiseen.

Askolla oli synnynnäinen kuulovamma, joka hankaloitti hänen elämäänsä paljon. Koulussa hän istui aina etupenkissä mutta ei kuullut siltikään kaikkea. Asko kertoo, että hän vammaa kompensoidakseen halusi olla ainakin jossain asiassa hyvä. Ensimmäinen ja luonnollinen alue näyttää kykynsä oli urheilu. Asko oli hyvä pienestä pitäen niin hiihdossa kuin yleisurheilussakin eli kaikissa lajeissa, joita pienellä maalaiskylällä saattoi harrastaa.

Jo kouluaikana hänestä paljastui voimakas näyttämisen halu, olipa hän tekemässä mitä tahansa. Kaikki tapahtui jämptisti ja vauhdilla. Toinen näkyvä ominaisuus oli hänen valtavat voimansa. Hän oli kokoonsa nähden hämmästyttävän voimakas. Niinpä kuulantyöntö oli alkuun hänen paras lajinsa, vaikka vartta oli aikuisenakin vain 175 cm ja 73 kiloa. Askolla oli mm hallussaan Pohjois-Savon nuorten piirinennätys kuulantyönnössä.

Jo nuoressa Askossa näkyi myös hänen positiivinen luonteensa ja vilpitön ystävällisyyteensä. Hän olisi ollut pelottava vastustaja tappelussa, mutta niihin hän ei koskaan joutunut. Kukaan ei uskaltanut häntä haastaa, ja itse hän oli kaikkien kaveri. Jos Askolle joku sanoi pahasti, hän vain meni hieman hämilleen ja totesi: ”Niinpä”.

Konditoriakurssilaisia

Leipurin oppiin

Asko yllätti tuttavansa, kun hän kansakoulun jälkeen lähti leipurin oppiin. Hän kertoo, että hänellä oli jo poikasena kiinnostusta tehdä ns. naisten töitä ja hänen äitinsä päästi hänet perehtymään leipomiseen. Niinpä asia tuli mieleen, kun hän mietti, missä ryhtyisi leipäänsä tienaamaan. Leipurin työssä hän viipyi yhdeksän vuotta ja eteni konditoriamestariksi. Konditoriakurssin hän kävi Riihimäellä. Konditoriatöissä hän tarvitsi taiteellista silmää ja kättä, niitä häneltä löytyi. Olihan hänellä koulustakin kymppi piirustuksesta. Arvata saattaa, että Askolta syntyi komeita kakkuja vauhdilla. Parhaana päivänä hän teki 148 kakkua kahdeksassa tunnissa.

Satsaus urheiluun

Leipurin työ oli yötyötä, joten päiväaika jäi muuhun käyttöön. Asko päätti tosissaan katsoa, mihin hän urheilijana pääsee. Hän keskittyi yleisurheiluun eli pituushyppyyn, kuulantyöntöön ja 100 metrin juoksuun. Pituushypyssä hän ylitti seitsemän metriä, kuulaa työnsi yli 15 metriä ja juoksi satasen parhaimmillaan ajassa 10,8.

Hän pääsi Asser Markkasen valmennettavaksi. Asserin ajatus oli tehdä Askosta 400 metrin juoksija. Hänellä olisi ollut ominaisuuksiensa puolesta erinomaiset, jopa pikajuoksua paremmat mahdollisuudet kymmenottelijana. Puukeihästäkin hän näet heitti 65 metriä. Olosuhteet vaan eivät olleet ottelun valintaan otolliset.

Asko harjoitteli jossain vaiheessa Niilo Väisäsen kanssa ja Niilo opetti hänelle hiihtotekniikkaa. Kun Niilo oli lopettelemassa hiihtouraansa, hän suostutteli Askoa – nähtyään, että hän kestää armotonta rääkkiä – kokonaan hiihdon pariin.

SVUL:in leireille Asko pääsi töittensä vuoksi vain harvoin. Yhdellä leirillä hän kuitenkin ehti herättää hämmennystä, kun osallistujat komennettiin leuanvetotestiin. Asko veti 80 leukaa ja sitten hänelle sanottiin, että ote on väärinpäin. Asko korjasi asennon ja veti vielä 40 leukaa. Siinä vaiheessa hänet komennettiin alas tangolta, että muutkin ehtivät kokeilla. Toinen hämmennys syntyi erään leirin alussa. Askon lepopulssi oli 36 ja hänet haluttiin lähettää välittömästi sairaalaan. Asko sai onneksi mittaajat uskomaan, että se on hänelle ihan normaali.

Asko harjoitteli tavoilleen uskollisena raivoisasti. Hän olisi varmaan päässyt paljon pitemmälle, jos hän olisi jatkanut urheilua, mutta hän päätti lopettaa sen ja keskittyä muihin tehtäviin. Muistona kovasta harjoittelusta hänelle jäi selkävika, josta vaivasi jatkuvasti viime vuosiin saakka.

Sirkan kanssa 50-vuotispäivänä

Avioon ja maanviljelijäksi

Asko avioitui vuonna 1964 Sirkka Jalkasen kanssa ja muutti tämän kotitilalle Jalkalan Petteriin. Sirkka ja Asko päättivät lunastaa Sirkan siskojen osuudet tilasta. Se edellytti, että maanviljelykseen ja karjanhoitoon panostetaan voimakkaasti ja lisäksi Asko tekee metsurin töitä. Tähän kuvioon ei urheilu enää mahtunut. Pari vuotta Asko sinnitteli vielä konditoriatöissä, mutta totesi koko ohjelman liian raskaaksi. Niin loppui leipurin ura ja Asko keskittyi päivätöihin.

Karjaa oli enimmillään 30 päätä, joista vähän yli puolet lypsäviä. Silloin alkuaikoina vielä heinät kuivattiin seipäällä. Kerran hämmästelevä naapuri oli ottanut asiakseen laskea Askon yhtenä päivänä seivästämät heinäseipäät. Hän oli saanut kaikkiaan 320. Muistelen, että oma isäni oli tyytyväinen, jos kahden miehen ja yhden haravakonetta ajavan pojan porukka sai aikaan yli sata seivästä päivässä.

Karjanhoito salli sen, että etenkin talvella Asko saattoi ottaa metsuriurakoita. Työnjohtajat tiesivät, että vaikka hän ehtii karjan vuoksi olla metsässä vain kuusi tuntia päivässä, valmista syntyy. Niinpä hän sai töitä hyvin ja pääsi hyville palstoille. Askolla oli kolme sahaa käytössä, jotta ei tarvinnut jatkuvasti olla polttoainetta lisäämässä. Paras tulos sieltä oli 70 tukkimottia kuudessa tunnissa.

Mansikkaakin viljeltiin. Puolentoista hehtaarin viljelmässä oli hoitamista. Marja-aikaan tilalla oli enimmillään 17 poimijaa.

Sanomalehtikuva Askosta hieromassa keihäänheittäjä Purasta

Hierojaksi yllättäen

Askon vaimon sisko on naimisissa Niilo Väisäsen, tunnetun suonenjokelaisen huippuhiihtäjän kanssa. Lisäksi he ovat naapureita ja ovat paljon tekemisissä keskenään. Sirkka ja Asko olivat Väisäsillä iltakahvilla, kun lenkiltä tullut Niilo pyysi vaimoaan hieromaan hartioitaan, jotka olivat lenkin aikana jumittuneet. Asko tarjoutui silloin tehtävään, kun Niilon vaimolla näytti olevan muita töitä. Askolla oli kokemusta vain omien lihastensa hieronnasta.

Niilo hyväksyi ja hetken aikaa hierontaa saatuaan totesi, että Asko hieroo paremmin kuin Hiihtoliiton hierojat. Siitä alkoi välittömästi Askon urheiluhierojan ura. Hänellä paljastui luontainen taipumus löytää ongelmakohdat ja käsissähän oli puhtia ratkoa pahojakin ongelmia. Pian hänellä oli asiakkaanaan Niilon lisäksi muut Suonenjoen huiput Rauno Miettinen, Liisa Suihkonen, Mauri Röppänen ja Yrjö Salpakari.

Varsinaista koulutusta hierontaan ei Askolla ole. Hän on oppinut hieronnan hieromalla ja lukemalla alan kirjallisuutta. Tieto Askon taidoista levisi aluksi hiihtäjien keskuuteen. Niinpä suuri joukko silloisesta Suomen hiihtohuipuista on ollut Askon asiakkaina. Hän on leireillä hieronut myös muiden maiden huippuja mm norjalaisia ja venäläisiä. Kerran hän kertoo hieroneensa 17 hiihtäjää yhtä soittoa.

Sitten kuvaan tulivat yleisurheilijat, lähinnä heittäjät ja hyppääjät. Hän on hieronut kaikkia keihäshuippuja Seppo Rätyä lukuun ottamatta. Asko on osallistunut kaikkiaan 14 ulkomaiselle valmennusleirille yleisurheilijoiden kanssa, viimeksi tänä vuonna. Tällä hetkellä hän vastaa keihäänheittäjien Teemu Wirkkalan ja Antti Ruuskasen lihashuollosta. Jukka Härkönen, joka toimii useiden ulkomaisten yleisurheilijoiden managerina, on ohjannut suojattejaan Askon hoitoon. Esimerkkejä niistä ovat bahamalainen maailmanmestarikorkeushyppääjä Donald Thomas sekä eteläafrikkalainen pituushyppääjä Khotso Mokoena. Hän on myös hieronut italialaisia huippuaitureita.

Urheilijoiden lisäksi Asko alkoi hieroa myös muita asiakkaita. Se työ jatkuu tiiviinä.

Vaivoja

Askon kuuloa yritettiin parantaa leikkauksella Helsingissä 1960-luvulla. Leikkaus epäonnistui pahasti. Kuulo ei parantunut mutta tasapainoaisti vioittui. Asko jouti opettelemaan kävelemisen ihan alusta. Lopulta vuonna 1980 Kuopiossa suoritettu uusi leikkaus paransi hänen kuulonsa normaaliksi.

Kuten edellä mainittiin, selkä vihoitteli lähes koko parhaan työiän, sillä se parannettiin leikkauksella vasta vuonna 2005.

Polviin tuli kulumia ja kävely alkoi olla tuskallista. Vasta kun polvet vaivasivat niin, että Asko pystyi nukkumaan vain seisottuaan paljain jaloin haarojaan myöten lumihangessa ja silloinkin vain kaksi tuntia yhdellä jäähdytyksellä, hän oli valmis leikkaukseen. Nyt keinonivelet toimivat hyvin.

Koulusta päästyään, 15-vuotiaana, Asko oli isänsä ja enonsa mukana ajamassa tukkeja kuorma-autolla. Siinä työssä hänen ranteensa vioittuivat niin, ettei hänestä voinut tulla

huippupainonnostajaa, vaikka hänen taipumuksensa siihen viittasivatkin. Siinä asennossa, johon tanko nostetaan, kädet alkoivat vapista. Tämän vaivan kanssa hän elää edelleen, mutta on menossa kylläkin käsileikkaukseen tänä syksynä muun vaivan vuoksi.

Kalansaalis

Työt jatkuvat

Asko on nyt luopunut maanviljelystä ja karjanhoidosta, mutta töitä hän ei lopeta. Hänellä on jatkuvasti hieronta-asiakkaita ja hän pitää metsänsä kunnossa sekä tekee lämmittämiseen tarvittavat puut. Nuoruudessa häntä ajoi näyttämisen halu, myöhemmin halu päästä veloistaan ja taata perheelle taloudellisesti turvattu tulevaisuus. Nyt näytöt on annettu ja talous kunnossa. Mikä vielä panee tekemään työtä täyttä päivää? Ehkäpä Asko on vain niitä ihmisiä, joille työnteko on mukavin tapa viettää elämää.

Kalansaalis

Kaiken kiireen keskellä Asko on ehtinyt sentään pitää yllä yhtä harrastusta. Se on kalastus. Nyt sille taitaa olla sentään hieman entistä enemmän aikaa.

Sirkan ja Askon lapset, kaksi tyttöä ja yksi poika, ovat jo perustaneet oman perheen ja elävät omilla tahoillaan. Lapsenlapsia on toistaiseksi kaksi.

Asko täyttää helmikuussa 70 vuotta ja suunnittelee olevansa silloin keihäänheittäjien lihashuoltajana heidän leirillään Australiassa.

Lokakuussa 2010

Risto Vehviläinen, Askon urheilukaveri ja ystävä lapsesta saakka

Puhe Askon hautajaisissa

Muistosanat Asko Vehviläisen hautajaisissa