Elsalan Elsan tarina

Kiinnostus tutustua Elsalan naisiin syntyi, kun Sirkka Kainulaisen kanssa kirjoitimme kumpikin sukuseuramme kotisivuille muisteluksia omasta lapsuudestamme. Sirkka oli pitkään harrastanut kirjoittamista. Niinpä hänellä oli valmiina paljon omasta perheestään kirjoitettuja muisteluksia ja tarinoita. Niitä lukiessani tulin vakuuttuneeksi, että nämä tarinat kiinnostaisivat laajasti sukuamme. Elsalan naiset, neljä sukupolvea lannistumattomia oman tien kulkijoita pitäisi saada kuvatuksi jälkipolvien luettavaksi.

Puhuin usein Sirkalle, että hän ryhtyisi tehtävään. Sirkka ei innostunut, vaan lopulta ehdotti, että minä kirjoittaisin ja hän avustaisi tiedon hankinnassa ja tekstin tarkistamisessa. Lopulta päätin kokeilla, mitä saisin aikaan. Haastattelin joukon ihmisiä, jotka tuntevat tai tunsivat Elsalan naisia. Sitten aloin kirjoittaa tarinaa Elsasta. Sirkka sparrasi, ja tässä on tulos.

Hevonen yhdisti

Elettiin vuotta 1913. Lampilan Jussin markkinareissuun oli tullut kiusallinen käänne. Hän oli palaamassa Kuopion tammimarkkinoilta ja yöpynyt Vehmasmäen kievarissa. Kun hän aamulla oli lähdössä jatkamaan kotimatkaa, hänen tammansa karkasi tallista otettaessa. Tamma tiesi, missä suunnassa koti on ja lähti kovaa vauhtia sinne päin. Jussi ei lähtenyt sitä jalan tavoittamaan, vaan hän pyysi kyydin toiselta matkalaiselta. Matkan varrella hän kyseli vastaan tulevilta, ovatko he nähneet irrallista hevosta. Lopulta yksi vastaantulija tiesi kertoa, että Humalajoen Jussilassa oli otettu sellainen kiinni.

Jussi tiesi paikan ja hän näki taloa lähestyttäessä, että pihalle oli pysähtynyt nainen, joka seurasi heidän tuloaan. Heti kun päästiin pihaan, Jussi kertoi kuulleensa, että täällä olisi kiinniotettu hevonen. Nuori nainen vahvisti asian ja sanoi itse ottaneensa sen kiinni.

Jussi kiitteli kyydistä ja päästi avuliaan matkalaisen jatkamaan matkaansa. Sen jälkeen käteltiin naisen kanssa ja lähdettiin hevosta katsomaan. Nainen kertoi nimekseen Elsa Hyvärinen. Häntä kiinnosti kovasti, miten hevonen pääsi karkuun. Jussia hieman nolotti kertoa tapauksesta, mutta Elsa ei näyttänyt sitä mitenkään ihmettelevän. Hevonen löytyi tallista heinää rouskuttamassa.

Tuumailtiin hetki, miten tässä nyt toimittaisiin. Elsalla oli ehdotus, että hän lähtee hevosella viemään Jussin hevosineen takaisin kievariin. Jussista se kuulosti hyvältä ja helpottavalta, kun ei tarvinnut lähteä taluttamaan hevostaan viittä kilometriä. Elsa kävi tuvassa hakemassa lämmintä vaatetta ja kertomassa, mihin hän on lähdössä. Sitten hän pisti oman hevosensa reen eteen ja lainasi Jussin hevoselle päitset.

Niin päästiin matkaan. Heti liikkeelle lähdettyä Elsa alkoi puhella kuin vanhalle tutulle. Hän kyseli, mistä kaukaa mies on ja mikä hän on miehiään. Itse hän kertoi, että Jussila on hänen mummolansa, mutta ollut hänen kotinsa lapsuudesta saakka. Hän kertoi myös tykkäävänsä kovasti kaikista hevoshommista. Jussi oli jo pannut merkille, että hevosen käsittely sujui häneltä tottuneesti.

Elsa tuntui Jussin mielestä mukavalta ja hänen kanssaan oli leppoisaa jutella, vaikka oli tunnettu vasta vähän aikaa. Aika nuorelta hän kyllä vaikutti mutta todella topakalta. Jussi, jolla oli jo vanhanpojan leima otsassaan, sai jostain kummasta rohkeuden tarttua tilaisuuteen. Ennen matkan päättymistä hän sai näet kysytyksi Elsalta, passaisiko jatkaa tätä jutustelua pitemmällekin. Hän tulisi mielellään pian uudelleen, ihan vain Elsaa tapaamaan, jos se vain Elsalle sopisi. Ja sopihan se. Niinpä Jussi alkoi vierailla tiheään tahtiin Humalajoella.  Hevonen oli sinä talvena kovilla, sillä matkaa kertyi yhteen suuntaan yli 20 kilometriä.

Mutta valmistakin tuli. Maaliskuussa 1914 Lampilassa vietettiin kaksoishäitä. Salin lattialle levitetyillä täkeillä seisoivat vihittävinä parit Juho (Jussi) Vehviläinen ja Elsa Johanna Hyvärinen sekä Juhon veljen, Kustaan, tytär Aada Vehviläinen ja Aatami Vehviläinen. Aatami oli Huutoniemen poikia ja hänestä tuli kotivävy Lampilaan.

Elsan perhe

Elsan äiti oli Humalajoen Jussilan tytär Mari Laitinen. Hänen isänsä oli Aapeli Hyvärinen, joka oli renkinä Humalajoella. Nuoret olivat rakastuneita ja halusivat avioitua, mutta Marin vanhemmat vastustivat aluksi avioliittoa. Marin päättäväisyys oli kuitenkin sitä luokkaa, että vanhemmat taipuivat. Pari vihittiin 17.12.1892.

Vihkimisen jälkeen nuori pari lähti ratatöihin Itä-Suomeen. Karjalan rataa – Viipurista Sortavalan kautta Joensuuhun – rakennettiin parhaillaan ja siellä oli tuhansittain kruunun työpaikkoja. Esikoinen, Elsa, syntyi siellä ja perhe palasi Humalajoelle. Elämää järjesteltiin niin, että Elsa jätettiin Marin äidin hoitoon, kun taas Mari ja Aapeli palasivat vielä takaisin ratatöihin.

Kun nuori pari lopulta palasi Humalajoelle, heille annettiin asuinpaikaksi Humalajoessa, Jussilan maiden sisällä olevassa pienessä saaressa oleva mökki. Mökkiä kunnostettiin ja siihen rakennettiin lisätilaa. Siinä oli remontin jälkeen tupa, tampuuri sekä uuniton, kesäkäyttöön sopiva kammari. Humalajoki virtasi mökin molemmin puolin pienenä purona. Tässä pienessä mökissä perhe eli ja kasvoi.

Aapeli teki kylällä töitä, mitä oli tarjolla. Aikaansaava Mari pesi taloissa pyykkiä ja teki siivoustöitä. Hän poimi sieniä ja marjoja, joita myi Kuopion torilla. Mari oli myös taitava kutoja. Näin perhe sai niukan elannon. Omia eläimiä heillä ei ollut. Lapsia syntyi kolmetoista, joista eloon jäi kaikkiaan yhdeksän, Elsan lisäksi Kerttu, Aapeli, Jaakko, Vilho, Ellen, Irja, Väinö ja Hilkka. Ahtaasta ja köyhästä mökistä lapset lähtivät maailmalle sitä mukaa kuin suinkin pystyivät. Elsa kasvatettiin Jussilassa.

Elsa aloitti kansakoulun, joka oli viiden kilometrin päässä Vehmasmäessä. Hän ei kuitenkaan viihtynyt siellä pitkään, vaan tyytyi opettelemaan lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen Jussilan perheenjäsenten opastuksella. Hyvin se onnistuikin.

Jussilassa oli riittävästi naisväkeä ja piikoja hoitamaan talon navetta- ja sisätyöt. Elsalle lankesivat sen vuoksi alusta alkaen ulkotyöt. Hänellä oli hyvä opastaja kaikkiin askaresiin, kun yhdeksän vuotta vanhempi Taavetti-eno piti häntä mukanaan ja opasti uusiin asioihin. Parhaiten Elsa viihtyi hevoshommissa. Sen vuoksi ei ollut mitenkään yllättävää, että juuri Elsa tuli ottaneeksi Jussin hevosen kiinni. Hevosista tuli hänelle niin leimallinen osa elämää, että hänet tunnettiin laajalti Hevos-Elsana.

Elsa oli 20-vuotias avioon mennessään. Jussi oli täyttänyt 42 vuotta. Avioliitto ratkaisi Elsan pulman tulevaisuudesta. Maria-äiti hyväksyi liiton mielellään, sillä lupasihan se Elsalle parempaa tulevaisuutta, kun pääsi avioon talon isännän kanssa. Jussihan oli toinen Lampilan isännistä.

Kumppanin löytäminen muualta kuin lähinaapurista oli siihen aikaa vaikeaa. Sattuma oli järjestänyt Elsalle aviomiehen niinkin kaukaa kuin naapuripitäjästä. Niinpä myös Elsan sisaret pääsivät Elsan luona ollessaan tutustumaan Vehvilän poikamiehiin. Kaksi sisarta löysi miehen Vehvilästä. Kerttu avioitui Eevertti Sikasen ja Ellen Antti Kesäsen kanssa. Kerttu kuoli melko nuorena ja Eevertti avioitui vielä Huuhan Iidan, eli minun tätini, kanssa.

Elsan Irja-sisar muutti lapsineen pysyvästi Kanadaan.  Vain Irjan tytär Anja Thitz jäi Suomeen.

Jussin perhe

Jussin isä oli Lampilan talon isäntä Kustaa Ville Vehviläinen ja äiti Frederika Loviisa os. Laitinen. Perheeseen kuului neljä poikaa ja viisi tytärtä. Vanhin poika ja yksi tytöistä kuolivat nuorena. Muut tyttäret avioituivat eri puolille Suonenjokea ja yksi Jäppilään. Lampila oli yksi kylän isoimmista taloista.

Kun Kustaa kuoli 1887, talon omistus siirtyi kolmelle pojalle, Kustaalle s 1855, Taavetille s 1865 ja Jussille s 1871. Kustaa, joka vanhimpana pääsi isännäksi, sai vaimonsa Iidan kanssa neljä tytärtä, Aada, Hilma ja kaksoset Alma ja Tilda.

Taavetti avioitui Anna Vilhelmiina Vilpposen kanssa ja sai yhden tyttölapsen vuonna 1900. Pian sen jälkeen Taavetti kuoli. Leski eli vuoden pari Lampilassa. Vuonna 1903 leski myi osuutensa talosta ja muutti tyttärensä kanssa Leppävirralle. Lampila oli nyt Kustaan ja Jussin omistuksessa.

Jussi ei ollut mukana talon isännyyteen liittyvissä asioissa. Kustaa hoiteli ne totutusti yksin. Jussi ei myöskään erikoisemmin etsiskellyt vaimoa. Niinpä perheessä uskottiin, että hän elelee vanhanpojan elämänsä Lampilassa ja jättää osuutensa talosta Kustaan jälkeläisille. Jussi oli tosin hankkinut kaikki paperit valmiiksi Amerikkaan muuttoa varten mutta jättänyt asian siihen. Seurustelu ja avioituminen Elsan kanssa yllätti siis kaikki lähipiirissä.

Seurustelun jatkuessa Jussi tutustui Elsan perheeseenkin tarkemmin. Kävi ilmi sellainenkin asia, että Jussi ja Elsan äiti Maria olivat tavanneet jo aiemmin. Maria, joka oli kaksi vuotta nuorempi kuin tuleva vävynsä, oli haukkunut häntä mustalaiseksi, kun 16-vuotias Jussi oli poikennut talossa Kuopio-reissullaan. Jussilla oli pikimusta tukka, jonka hän oli perinyt äidiltään. Äiti oli niitä Laitilanniemen tyttäriä, jotka olivat tunnetusti ”mustia kuin saunalamppu”. Jussi ei pannut muistoja ensikohtaamisesta pahakseen, vaan oli mielissään, kun sai näin mukavan hyvityksen.

Lampilasta Elsalaan

Elsa ja Jussi asettuivat asumaan Lampilaan. Kun nuori pari asettui taloon, sillä asui kolme perhettä: ensimmäinen perhe oli Kustaa 59v, Iida 50v sekä Hilma 17v sekä Alma ja Tilda 14v, toinen perhe oli Jussi 42v ja Elsa 20v ja kolmas perhe oli Aatami 26v ja Aada 23v. Elsan ikätoveri oli lähinnä Kustaan vanhin tytär Aada.

Elsa tuli hyvin juttuun kaikkien lampilalaisten kanssa. Noina vuosina syntyi perinne, joka jatkui vielä talon jakamisen jälkeenkin. Lampilan naisilla oli tapana kerran kesässä ottaa kahvitarpeet mukaan ja mennä lammelle nauttimaan kahvit veden hengessä, veneessä istuen.

Lampilassa olleessaan Elsa koki jotain mielestään ainutlaatuista. Hän matkusti Hilman kanssa Kuopion laulujuhlille. Juhlat olivat Elsalle vaikuttava elämys. Erityisesti oopperalaulaja Alma Kuula hurmasi hänet täysin. Hänen lauluaan Elsa muisteli vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin haltioituneena. Elsa oli hyvä laulaja ja lauloi mielellään, ehkä juuri siksi korkeatasoinen laulutaide kosketti häntä syvästi. Elsa lauloi myös kylän kuorossa. Hänen äänialansa oli altto.

Alma Kuula oli oopperalaulaja, joka opiskeli Helsingin musiikkiopiston jälkeen Milanossa, Pariisissa, Berliinissä ja Roomassa. Hän esiintyi vuodesta 1911 alkaen oopperan lisäksi solistina kotimaassa ja ulkomailla Pietarissa, Milanossa, Tallinnassa, Budapestissä, Riiassa ja Oslossa sekä Saksassa ja Ruotsissa, Hän oli aviossa vuodesta 1914 alkaen säveltäjä Toivo Kuulan kanssa.

Sopuisasta yhteiselosta huolimatta Jussi ja Elsa halusivat oman talon, johon voisi kasvattaa oman perheen. Jussi otti asian puheeksi Kustaan kanssa. Kustaa yritti aluksi saada Jussin luopumaan koko asiasta, mutta suostui lopulta, kun ei muuta voinut. Talon jakoa oli siis ryhdyttävä toteuttamaan.

Silloin Jussin maailma romahti. Hän oli kuvitellut omistavansa puolet Lampilan tilasta, mutta Kustaa selitti, että hänelle kuului vain kolmannes. Kustaa oli ostanut itselleen Taavetin osuuden. Asiasta löytyi mustaa valkoisella. Vaikka Jussi oli sitä mieltä, että asia ei mennyt oikein, hän ei sitä riitauttanut. Talosta lohkaistiin Jussille kolmannes. Jussi kantoi kuitenkin katkeruutta asiasta kuolemaansa saakka, eikä hän koskaan enää ollut veljensä kanssa tekemisissä eikä palannut Lampilaan. Elsa ja jälkipolvet pitivät yhteyksiä normaalisti kuten sukulaisten ja naapurien on tapana.

Lampilan päärakennuksesta irrotettiin osa uudeksi taloksi ja se pystytettiin Lampilan peltoalueen laitaan. Vilja-aitat, jotka oli rakennettu palosyistä kauaksi pihapiiristä, jäivät uuden talon aitoiksi. Lisäksi rakennettiin navetta- ja tallirakennus, riihi sekä sauna. Maanmittari, joka suoritti lohkomisen, oli merkinnyt talon nimeksi keneltäkään kysymättä ”Vehvilä”. Sehän oli kylän nimi, joten sitä ei käyttänyt kukaan. Puhuttiin aluksi Pien-Lampilasta, mutta myöhemmin nimeksi vakiintui Elsala. Se oli mukavasti suuhun sopiva nimi ja nähtävästi Elsa oli jo tullut tunnetuksi talon näkyvimpänä hahmona.

Elsalan tila ja sen hoitaminen

Jaon jälkeen Elsalalla oli peltoa kuutisen hehtaaria ja metsää noin 35 hehtaaria. Lehmiä oli alkuvuosina 3–4 ja normaalisti hevosia yksi. Lisäksi oli vasikoita, lampaita kanoja ja sikakin silloin tällöin.

Tila oli asiaankuuluvasti varsin omavarainen. Rahaa pakollisiin ostoksiin saatiin lehmien tuottojen lisäksi, pienkarjan ja metsän myynnistä. Elsa varsotti myös tammojaan. Hän tarjosi hevosiaan menestyksellä kantakirjaan. Kantakirjaan pääsy lisäsi hevosen ja sen jälkeläisten arvoa. Voi sanoa, että Elsalan tila oli 20-ja 30-luvulla kohtalaisesti toimeentuleva maatila. Elsala oli keskikokoinen tila Vehvilän muihin tiloihin verrattuna.

Tilan työnjako oli aluksi perinnäinen. Elsa hoiti karjan ja kotityöt ja Jussi maanviljelystyöt ja muut raskaammat työt. Elsa oli kuitenkin alusta lähtien se, joka mieluusti liikkui kylällä asioita hoitamassa. Jussi viihtyi kotiaskareissa. Sitä mukaa, kun tytär Hilkka alkoi ottaa sisätöitä ja myös navettatöitä hoitaakseen, Elsa kerkesi enemmänkin ulkotöihin.

Elsala suvun tukena

Elsan äiti Mari ja nuoremmat sisarukset viipyivät ajoittain pitkähköjäkin aikoja Elsalassa osallistuen luonnollisesti talon töihin. Kun Antti Kesänen menetti työpaikkansa Kuopiossa laman alkaessa, hän toi perheensä aluksi vaimonsa siskon luokse Elsalaan. Perhe asui Elsalan isossa kammarissa siksi, kunnes Antti oli saanut ostetuksi pienen maapalan Lahdentaukselta pientä mökkiään varten.

Joka syksy Jussi vei kuormallisen ruokaa, viljaa ja perunoita, Marin mökille. Elsa vei usein myös ruokaa käydessään Ellenin perheen luona. Näillä tuliaisilla oli vastaanottajille erittäin suuri merkitys.

Lasten hankinta

Perhettä haluttiin kasvattaa niin kuin oli tapana. Jälkeläiset olivat vanhempien ilo mutta myös tuki ja turva. Elsalle ja Jussille jälkeläisten hankinta oli kuitenkin vaikeaa.

Lapsia syntyi neljä;

Juho syntyi 24.11.1917, mutta eli vain kolme päivää.

Hilkka syntyi 5.5.1919.

Pentti syntyi 1.1.1922. Hän eli vuoden päivät.

Hillevi syntyi 14.5.1929

Lisäksi Elsalla oli neljä raskautta, jotka päättyivät keskenmenoon.

Lääkäri oli jo kieltänyt yrittämästä enää lapsia monen keskenmenon jälkeen, mutta koska Jussi niin toivoi poikaa, vielä yritettiin. Lopulta syntyi iltatähtenä Hillevi. Jussi oli pettynyt, kun lapsi ei ollut poika, mutta pettymys oli kuitenkin vain hetkellinen. Hillevi oli hänelle rakas lapsi alusta saakka.

Elsa ja Jussi

Elsa oli verevä, pyöreäposkinen pienehkö nainen. Nuorempana hänellä oli vaalea polkkatukka, mutta vanhemmiten hän keräsi tukkansa nutturalle. Elsalla oli hyvä huumorintaju. Hän oli seurallinen, lupsakka ja leikkisä.

Elsa pukeutui alkuun kuten muutkin kylän emännät. Välitellen hän alkoi esiintyä hevosmiehen kamppeissa niin töissä kuin kylälläkin. Mummoiässä hän palasi mekkokantaan.

Oma muistikuvani on siitä, että näin hänen tulevan kaupalle ja kiinnittävän hevosensa puomiin. Hän näytti minusta sympaattiselta mutta epätavalliselta hahmolta, kun hän karvahattu päässään, yllään pitkä turkki kaulukset pystyssä ja hieman kumarassa pyöri hevosensa ympärillä.

Elsa oli hyvin seurallinen ja hänen oli helppo aloittaa tarinointi kenen kanssa tahansa. Hän kyläili mielellään. Pääasiassa hän tapasi sukulaisia, mutta myös muita kyläläisiä. Kun hän vieraili Paukarlahdessa siskonsa luona tai Humalajoella äitinsä kotona, matkaan tarvittiin ainakin kaksi päivää.

Jussi oli mustatukkainen ja -viiksinen, keskikokoinen mies, ei lihava eikä laiha. Hän oli haaveillut papin urasta, mutta siihen ei ollut mahdollisuuksia. Koulutus rajoittui kiertokouluun.

Jussi luki kuitenkin mielellään kaikkea, minkä käsiinsä sai. Hän myös kertoi mielellään ja mukavasti niitä tarinoita, joita oli lukenut. Kylän lapset ja joskus aikuisetkin olivat hänen yleisönään. Elsa onnistui kerran ostamaan huutokaupasta ison määrän kirjoja. Perhe luki ne ja lainasi niitä kyläläisille.

Elsa myös luki mielellään. Hän myös kirjoitteli runoja ja värssyjä. Elsalla oli miellyttävä tapa valmistella tilanteeseen sopiva värssy, jonka hän lausui tullessaan taloon tai mennessään onnittelemaan. Hän teki myös värssyjä muille.

Elsa ja Jussi tulivat hyvin keskenään toimeen. Tehtäväjako oli luonteva ja yhdessä sovittu. He olivat tasa-arvoisia ja arvostivat toisiaan. Kylällä oli muitakin samanlaisia pariskuntia, mutta myös sellaisia, joissa vaimo piti miestään tossun alla ja päätti kaikesta. Jussin näkemys pariskunnan isosta ikäerosta käy ilmi hänen toteamuksestaan: ”Jos ottaa nuoren vaimon, sitä täytyy ’pitää kuin kukkaa kämmenellä’.”

Elsa kasvattaa

Mari, Elsan äiti, oli kasvattajana tiukka. Hän piti kovaa kuria ja vaati kovaa työtä. Elsa ei ollut samalla tavalla ankara. Elsa kuitenkin edellytti, että lapset tekevät ahkerasti niitä töitä, joihin he pystyvät. Molemmat tyttäret tottuivat ahkeroimaan lapsesta saakka.

Jussi ei osallistunut varsinaisesti kasvattamiseen, mutta auttoi tyttäriään koulutehtävissä ja osoitti heille muutenkin tukeaan.

Elsa ja Jussi halusivat, että tyttäret saisivat koulutusta ja sitä tietä paremman elämän. Hilkka lähetettiin kansanopistoon vuodeksi. Elsa joutui ajamaan rahtia hankkiakseen koulutukseen tarvittavat rahat.

Hillevin tilanne oli parempi, sillä perhe kykeni lähettämään hänet oppikouluun Suonenjoelle. Se oli iso ponnistus, koska koulu kortteereineen oli siihen aikaan kallis. Hän ehti aloittaa jo lukionkin Pieksämäellä. Sitten Jussi kuoli ja Hillevin oli lopetettava koulu siihen. Vuoden kuluttua Hillevi kuitenkin pyrki ja pääsi Heinolan opettajaseminaariin, josta hän valmistui opettajaksi. Seminaarikoulutukseen lainattiin rahat sukulaiselta.

Maalaisliittolainen

Mari, Elsan äiti, oli ison talon tyttö ja ymmärrettäväsi maalaisliittolainen. Vaikka Aapeli oli vasemmistolainen, sai Elsa äitinsä kotoa maalaisliittolaisen näkemyksen. Kansalaissodan jälkeen Elsa vietiin kuitenkin kerran Suonenjoelle putkaan ja kuulusteltavaksi isänsä poliittisen kannan vuoksi.

Elsa oli sen verran aktiivinen politiikassa, että hän keräsi joukon emäntiä äänestämään tukeakseen eduskuntavaaleissa maalaisliiton kannatusta. Äänestyspaikka oli Jalkalan kylällä ja sinne oli kuljettava kävellen melkoinen matka. Elsa oli myös isänmaallinen ja lauloi mielellään isänmaallisia lauluja.

Elsan sisko, Ellen, oli aviossa vasemmistolaisen Antti Kesäsen kanssa. Siskosten välejä politiikka ei häirinnyt.

Muistelen, että politiikka ei ollut itsessään esillä kyläläisten keskuudessa. Kylällä oli Maamiesura ja Pienviljelijäin Yhdistys, joilla molemmilla oli toimintaa, mutta asioiden hoitamisessa se ei jakanut kylää. Väriä tunnustettiin kuitenkin päivittäin, kun posti tuli kaupalle. Siellä kylän väki oli odottamassa, kun kauppias jakoi Kansan Sanat ja Savon Sanomat saajan nimen huutaen. Kylälle tuli myös yksi Suomen Sosiaalidemokraatti ja yksi kokoomukselainen Savo.

Posti-Erkki haki postin Suonenjoen kirkolta moottoripyörällä ja hoiteli postin lisäksi kyläläisten muitakin asioita samalla reissulla. Kerran hän oli ottanut Elsan kyytiinsä kirkolle lähtiessään. Elsalle moottoripyörän kyyti oli uutta, eikä hän alkuun ymmärtänyt kallistella kurveissa. Tuomelan kohdalla tie tekee 90 asteen kulman ja siihen ajettaessa pyörä kaatui, kun Elsa vängällä käänsi eri suuntaan. Onneksi vauhti oli hiljainen ja molemmat selvisivät ehjin nahoin kaatumisesta. Vaatteet vain kopisteltiin pölystä ja Erkki neuvoi Elsalle, miten mutkissa toimitaan. Sitten jatkettiin matkaa.

Hevoshommia

Rahdin ajaminen oli tavallinen talvitienesti kaikille niille, joilla oli hevonen ja kunnon reet. Sitä tekivät lähes kaikki talot. Monet ajoivat rahtia omista metsistään puita myytyään, mutta oli myös niitä, jotka ajoivat myös metsäyhtiöiden tarjoamia rahtiurakoita. Rahdin ajaminen tarkoitti sitä, että puut; propsit, halot ja tukit kerättiin metsästä ja kuljetettiin laaniin eli välivarastoon, jossa ne kuorittiin ja kuivattiin ja josta ne sitten autoilla kuljetettiin eteenpäin.

Elsalla oli käytössään pankkoreet, joten hän saattoi kuljettaa propseja tai halkoja. Tukkien ajamiseen ei yhden naisen, eikä oikein miehenkään voimat riittäneet. Uskon, että Elsa ajoi vain propseja, koska sen ajan puukaupat olivat pääasiassa propsien myyntiä. Siinäkin oli naiselle todella raskas työ.

Propseja tekevä metsätyömies, metsuri, kuten nyt sanotaan, huolehti kasoja tehdessään, että kasan tai pinon viereen pystyi ajamaan reen. Rahdinajaja kävi sitten katsomassa ajoreitin ja ajoi tyhjällä reellä reitin edellisenä päivänä, jotta se ehtisi kovettua ennen kuorman kanssa ajamista.

Vaikka reen sai ihan kasan viereen, oli propsien nostaminen rekeen kova homma varsinkin, kun ymmärtää, että nostaja putoaa syvälle lumeen. Pokaralla ja tukkisakseilla Elsa sai puut nostetuksi tai vedetyksi kuormaan. Pankkorekeen tehtiin peräkkäin kaksi kasaa kahden metrin propseista.

Päivän töihin oli varattava syötävää sekä rahtimiehelle että -hevoselle. Hyvällä onnella rahtimies pääsi syömään eväänsä metsureiden tulille. Hevoselle pistettiin heiniä eteen ainakin laanilla kuormaa pinoon purettaessa.

Elsan rahtipalsta oli Lyytilänmäen suunnassa, koska hän yöpyi toisinaan Sahilla vähentääkseen päivittäistä kotimatkaa. Näin hänellä oli valoisaa aikaa lähes tunti enemmän.

Hevonen tuli kovaan kuntoon rahtitalven aikana. Niinpä minunkin isäni ajoi kevättalvella kilpaa rahtia vetäneellä hevosella ja tulokset olivat hyviä. Elsa ajoi myös kilpaa, joten arvelen, että hän toimi samalla tavoin. Elsa oli ehkä kylän ainoa nainen, joka ajoi rahtia mutta ei ainoa nainen, joka ajoi raveissa. Harjulan Aada Vehvilänen ja Annikki Janhonen Litmalasta olivat kaksi muuta kylän hevosnaista.

Mystinen pariskunta

Sodan aikana Vehvilän koululle oli majoitettuna siirtolaisia ja lisäksi yksi saksalainen pariskunta. Pariskunta asui minun äitini asunnossa koulun yläkerrassa. Äitini oli ilmavalvontalottana silloin, eikä tarvinnut asuntoa. Mies oli lääkäri ja vaimo sairaanhoitaja. He hoitivat siirtolasia ja kaikkia kyläläisiä, myös niitä haavoittuneita sotilaita, jotka oli lähetetty kotiin toipumaan.

On epäselvää, miten pariskunta oli tullut kylälle. Oletettavasti he olivat juutalaisia ja siksi paossa. Sitten yllättäen heidän oli lähdettävä välittömästi Suonenjoelle. Jonkun piti lähteä heitä hevosella viemään yöaikaan. Elsa oli luontevin kuski hommaan.

Matkalla Elsaa pyydettiin laulamaan ja hän lauloi ”Maa on niin kaunis”- laulun. Sävelmä on Saksassa tullut tunnetuksi sleesialaisena hengellisenä lauluna. Sitä pidetään keskiaikaisena pyhiinvaeltajien hymninä. Hilja Haahti on kääntänyt laulun suomeksi, ja P J Hannikainen on muokannut käännöstekstin paremmin laulettavaksi. Kuultuaan laulun rouva pyysi Elsaa laulamaan sen uudelleen ja uudelleen. Elsa kertoi laulaneensa lähes koko matkan samaa laulua. Minne pariskunta meni, ei ole tiedossa.

Siirtolaisten majoitusta

Elsalassa majoitettiin sota-aikaan useita eri perheitä, yksi perhe kerrallaan kuitenkin. Kunta maksoi pientä korvausta majoituksesta ja Elsalassakin oli 40-luvulla tiukkaa rahasta. Ensimmäisenä tuli itsenäisyyspäivänä 1939 viisihenkinen suojärveläisperhe. Isännät ja vieraat eivät ymmärtäneet toistensa puhetta. Tämän perheen kanssa samanaikaisesti talossa asui Mari-mummo ja Vanhan Herran Hilta-leski eli kaikkiaan 11 henkeä.

Seuraavan perheen isä oli jäänyt Hyrynsalmella vangiksi. Äiti oli romaani. Neljällä lapsella ei ollut housuja eikä sukkia. Sen perheen kanssa tuli hankaluuksia.

Seuraava perhe siirtyi naapurista, Niemelästä. He olivat Raudusta kotoisin ja sukunimeltään Berg. Perhe oli mukavaa väkeä ja sen kanssa tultiin hyvin toimeen. Perheen äidiltä Hillevi oppi käsitöitä. He muuttivat Virtasalmelle, jossa Hilkka ja Sirkka kävivät heitä myöhemmin tapaamassa.

Sodan loppuvaiheessa majoitettuna oli inkeriläisperhe, joka sitten palautettiin Neuvostoliittoon. Heidän kohtaloaan Elsalassa murehdittiin pitkään.

Hilkan avioliitto

Hilkka avioitui jatkosodan aikana Paavo Variksen kanssa. Paavo oli rintamalla ja pääsi vain lomillaan Elsalaan. Pariskunnan ensimmäinen lapsi, Sirkka, syntyi vuonna 1943.

Kun mies oli tulossa taloon, uskallettiin aloittaa uuden navetan suunnittelu. Vanha olikin jo huonokuntoinen. Tiilinavettaa kuudelle lehmälle ryhdyttiin rakentamaan, vaikka sementin saanti ja rakentajien löytäminen oli vaikeaa. Lopulta navetta saatiin sellaiseen kuntoon, että eläimet voitiin sinne siirtää. Täysin valmiiksi se ei tullut koskaan.

Kun sota loppui, Paavo asettui Konnevedelle, koska veljen kaatumisen vuoksi talon hoito olisi jäänyt ikääntyvien vanhusten varaan. Hän kävi sieltä käsin tekemässä Elsalan töitä ja vietti osan ajastaan Elsalassa. Mutta Elsalaan hän ei halunnut muuttaa.

Hilkka yritti sitten muuttaa Sirkan kanssa Konnevedelle. Yhteiselämä ei alkanut sielläkään toimia. Niinpä Hilkka ja Sirkka palasivat Elsalaan. Toinen lapsi, Juha, syntyi vuonna 1947. Silloin pariskunnan välit olivat jo tulehtuneet täysin. Riitaisten vaiheitten jälkeen avioero saatiin aikaan vuonna 1950.

Jussi kuolee

Jussi oli sodan jälkeen vielä sen verran voimissaan, että pystyi tekemään raskaitakin töitä. Hänelle sattui syyskyntöön nuoren ja raisun hevosen kouluttaminen. Niinpä kyntöhommat olivat liian raskaat 75-vuotiaale miehelle. Jussi sairastui ja kuoli pian kotonaan vuonna 1946. Sen jälkeen Elsalassa ei ollut muuta kuin naisväkeä sekä Juha-poika.

Elsan terveyskin oli heikkenemässä, joten hän pystyi yhä vähemmän osallistumaan talon töihin. Vastuu kaikesta siirtyi vähitellen Hilkalle. Elsan voimat riittävät kuitenkin vierailuihin sukulaisten luona ja talon ulkopuolella tapahtuvaan asioiden hoitoon, mikä helpotti Hilkan työmäärää.

Hillevi aloitti työt ja avioitui

Hillevi valmistui vuoden 1951 keväällä ja pääsi heti seuraavana syksynä opettajaksi Sammalselän koululle. Hillevi oli aikoinaan luvannut pitää äidistään huolta. Niinpä Elsa muutti Hillevin luokse asumaan. Kun Hillevin seuraava työpaikka oli Keltun koulu, Elsa seurasi tytärtään sinnekin.

Hillevi ja Esko Jalkanen tunsivat toisensa jo oppikouluajalta. Esko opiskeli papiksi vielä, kun Hillevi oli aloittanut työnsä opettajana. Kun yhteys uudelleen solmittiin, suhde kääntyi seurusteluksi ja avioliitto solmittiin 1953.

Elsalle Hillevin avioituminen oli kauhistus. Hän oli kovasti liittoa vastaan. Vihkiseremonia alkaessa Elsa odotti kirkon rappusilla hääparia ja heidän tullessaan tuiskaisi tyttärelleen: ”Minnekkä sinä mänet?” Hillevi ei vastannut vaan jatkoi Eskon kanssa matkaansa alttarille. Elsa oli kirkossa mukana vihkimisen ajan mutta ei saapunut enää hääjuhlapaikalle.

Esko valmistui 1954. Molemmat saivat töitä Iisvedeltä, jonne muutettiin seuraavaksi. Perhe aloitti Eskon virka-asunnossa. Esko hoiti ensin asevelvollisuuden. Kun Hillevi sai opettajan virka-asunnon, sinne muuttivat Elsa ja Sirkka. Sirkka oli näet vuonna 1955 aloittamassa oppikouluaan Suonenjoella.

Myöhemmin Hilkka myi karjansa, vuokrasi Elsalan ja muutti Juhan kanssa Iisveden asuntoon Elsan ja Sirkan seuraksi. Elsa osallistui Hillevin esikoisen, Ilpon, hoitoon voimiensa mukaan. Hilkka avusti perhettä myös mutta etsi itselleen vakituista työtä, tosin huonolla menestyksellä.

Näin jatkettiin, kunnes Esko sai viran Juuasta. Elsa muutti Jalkasten kanssa sinne. Hilkka, Sirkka ja Juha palasivat Elsalaan.

Elsa palaa Elsalaan

Hillevi piti huolta Elsasta yhdentoista vuoden ajan, siitä yhdeksän vuotta aviossa olleessaan. Elsa ei koko sinä aikana pystynyt hyväksymään Hillevin avioliittoa. Niinpä välit vävyn, Esko Jalkasen, kanssa pysyivät etäisinä ja viileinä. Kuitenkaan Hilleville Elsa ei asiasta koskaan kiukutellut. Hän oli ystävällinen myös pappilan vieraille ja hyvä mummi lapsenlapsille. Ongelma alkoi syntyä apulaisiin liittyen. Lopulta riita Elsan ja apulaisen välillä johti tilanteeseen, jossa päätettiin siirtää Elsa Hilkan hoitoon Elsalaan.

Elsa ehti olla Hilkan hoteissa muutaman kuukauden. Hänellä oli sen verran voimia, että hän saattoi kyläillä ja hoidella asioita, jos vain kyyti järjestyi. Hän oli palaamassa kirkolta linja-autossa, joka oli pysähtynyt kaupan eteen, kun hän sai sairauskohtauksen.

Onneksi kaupan lähellä Koskelassa oli kylän taksi. Aarne Vehviläinen tuli autoineen pian ja lähti viemään Elsaa sairaalaan. Hän poimi matkan varrelta Elsan siskon, Ellenin, mukaan sairaalareissulle. Elsa ei kuitenkaan enää toipunut vaan kuoli sairaalassa muutaman päivän päästä eli 29.5.1962.

Lopuksi

 

Elsa on ensimmäinen neljän sukupolven ketjusta. Seuraavaa sukupolvea edustaa Hilkka, Elsan vanhin tytär. Hilkan tytär, Sirkka, on kolmas jäsen ketjussa ja neljäs on Sirkan tytär, Anu, joka tätä kirjoitettaessa on Suomen eduskunnan puhemies. Uskon, että joku tai jotkut aikanaan jatkavat tätä Elsalan naisten ketjun kuvausta. Minun osuuteni päättyy tähän.

 

Maaliskuussa 2021

Risto Vehviläinen