Helmi Vehviläinen, Vehvilän kylän opettaja.
Helmi-opettaja, 9.9.1915 – 14.10.1964
Sukuseuran hallitus pyysi minua kirjoittamaan henkilökuvan äidistäni, monien Vehviläisten opettajasta, Vehviläisten sukuseuran sivustolle. Päätin yrittää tehdä tarinan niin, että kerron taustatietojen lisäksi asioista, jotka kuvaavat häntä opettajana ja kyläläisenä. Pyrin ottamaan ulkopuolisuutta myös sillä, että käytän äidistäni normaalista poiketen etunimeä Helmi tai kyläläisten yleisesti käyttämää nimitystä Helmi-opettaja. Haastattelin muutamia henkilöitä, jotka ovat olleet hänen oppilaitaan tai kollegoitaan ja referoin heitä tekstissäni. Ei ole sattumaa, että tämä tarina valmistui juuri päivänä, jolloin Helmin syntymästä oli kulunut tasan sata vuotta.
Helmi Laitinen syntyi Kiuruveden Lapinsalon kylässä Aaro ja Anna-Leena Laitisen perheeseen 9.9.1915. Perheeseen kuului Helmin lisäksi kolme lasta, Aune s.1913, Veikko s.1918 ja Elsa s.1925. Kaksoispojat olivat kuolleet lapsina.
Aaro oli työjohtaja Oy Stockfors Ab-nimisessä metsäyhtiössä. Hän osti yhtiölle metsiä Ylä-Savosta ja Pohjois-Karjalasta, järjesti niissä hakkuita sekä puiden kuljettamisen yhtiön Pyhtään sahalle. Aaro oli ison talon poika Leppävirralta mutta talo oli mennyt velkatakuun vuoksi. Niinpä perheen toimeentulo oli alkuvuosina niukkaa. Omaisuuden menettäminen oli kokemus, joka vaikutti Aaron taloudellisiin toimiin koko elämän ajan.
Myöhemmin Aarosta tuli piirityönjohtaja ja sen myötä perhe muutti Iisalmen kaupunkiin, Ilvolankadulle. Sen talon jo minäkin muistan.
Kaikki lapset pistettiin oppikouluun. Kaikki muut saivat käydä koulua ylioppilaaksi saakka, mutta Helmi kävi vain keskikoulun, jonka jälkeen isä ohjasi hänet opettajaseminaariin. Helmille ei koskaan selvinnyt, miksi hän ei saanut jatkaa koulua, vaikka hän olisi halunnut ja vaikka hänen numeronsa olivat paremmat kuin muilla sisaruksilla. Aaro määräsi lastensa uravalinnat, eikä niitä sen paremmin perustellut. Saattoiko sellainen asia vaikuttaa, että Helmillä ainoana lapsista oli terveet jalat. Muilla oli synnynnäinen lonkkavika, jonka vuoksi jokainen ontui kävellessään.
Helmi pyrki ja pääsi Hämeenlinnan opettajaseminaariin ja valmistui alakoulunopettajaksi vuonna 1936. Seminaarivuodet olivat hänelle mieluisaa aikaa, sillä hän tykkäsi opiskelusta. Seminaarissa hän teki itselleen kansallispuvun, jolle riitti paljon käyttöä monissa nuoruusvuosien riennoissa.
Opettajaksi Vehvilään syksyllä 1936
Seminaarista valmistuttuaan Helmi haki Vehvilässä avoinna olevaa alakoulun opettajan paikkaa. Hänet hyväksyttiin tehtävään ja samalla hänelle ilmoitettiin, että hänelle on varattu asunto koulun lähellä olevassa talossa nimeltä Sääski. Helmi soitti Sääskeen ja kyseli, miten muutto onnistuisi. Hän kysyi, kulkeeko kylälle linja-auto. Vastaus jäi hänelle mieleen: ”No kyllä tänne ei kule.”
Alakoulu oli silloin vielä kaksiluokkainen. Kolmannelle luokalle siirryttiin sitten Hanna-rouvan yläkouluun. Helmi ja Hanna tulivat hyvin toimeen keskenään ja Helmi arvosti Hannaa kovasti.
Helmi asui Sääsken kammarissa vuoden. Sen jälkeen hänelle järjestyi asunto kaupan yläkerrasta. Kauppaa hoiti Martta Koskinen. Martan poika, Juhani, oli aloittanut koulun vuonna 1936. Hänestä tuli aikanaan arvostettu Kuopion kaupunginjohtaja.
Lopulta Helmille valmistui huoneen ja keittiön asunto koulun yläkertaan. Se olikin hänen varsinainen kotinsa aina vuoden 1947 syksyyn, jolloin Helmin perhe muutti uuteen taloon, Sieppoon, noin kilometrin päähän koululta.
Nuoren opettajan ensimmäiset vuodet
Helmi otettiin kylällä hyvin vastaan. Hän tuli hyvin toimeen sekä oppilaiden että vanhempien kanssa. Kyläläiset toimivat aktiivisesti erilaisissa seuroissa. Opettaja haluttiin moneen asiaan mukaan.
Helmi veti tanhuryhmää, johti sekakuoroa ja osallistui monella tavalla kylän harrastuksiin ja juhliin. Koulutyö sujui mukavasti ja nuori opettaja piti työstään, oppilaistaan, kylästä ja kyläläisistä.
Talvisota sulki koulun
Kun talvisota syttyi, koulu suljettiin. Hanna-rouva jatkoi kuitenkin opetusta omassa kodissaan muutamia tunteja viikossa koko talvisodan ajan. Helmi oli organisoinut kylään lottatoimintaa ja pian hänet määrättiin ilmatorjuntalotaksi. Annikki Janhonen Litmalasta kuului samaan ryhmään Helmin kanssa. Helmin tehtävä jatkui talvisodan loppuun saakka.
Helmin poissa ollessa hänen asuntoonsa majoitettiin joksikin aikaa salaperäinen, saksaa ja vain vähän suomea puhuva juutalaispariskunta, jonka mies oli ilmeisesti lääkäri ja kaunis vaimonsa sairaanhoitaja. He hoitivat oleskelunsa aikana koululle sijoitettuja siirtolaisia. Kyläläiset tiesivät vain, että heitä painoi jokin suuri suru. Helmikuussa sitten Elsalan Elsa hälytettiin viemään heitä Suonenjoelle junaan. Pariskunta pyysi Elsaa laulamaan jotain ja hän joutui lopulta laulamaan heille koko matkan ajan.
Helmi avioituu
Perheen perustaminen alkoi olla ajankohtainen ja sota-aika kiihdytti avioitumisilmiötä selvästi. Helmille oli tarjolla useita sulhaskandidaatteja sekä Iisalmesta että siitä nuorten miesten joukosta, joiden kanssa Helmi toimi erityisesti Nuorisoseurassa.
Helmi kertoi, että kiintymys Matti Vehviläiseen syntyi vähitellen ja huomaamatta yhteisissä harrastuksissa. Matti oli kylän kärkipoikamiehiä ja hyvin monessa asiassa mukana. Kihloihin mentiin välirauhan tultua. Avioliitto solmittiin 3.8.1941. Perhe asettui opettajan pieneen asuntoon, koulun yläkertaan, josta Matti kävi töissä Huuhalla.
Esikoinen, Risto Matti, syntyi 13.11.1942 koululla. Toinen poika, Arto Tapio, syntyi 19.12.1948 sitten Kuopion keskussairaalassa perheen jo muutettua omaan taloonsa.
Helmi olisi halunnut myös tytön, mutta se ei onnistunut. Niinpä on ymmärrettävää, että jotkut tyttöoppilaat olivat erityisen lähellä hänen sydäntään. Minua on usein surettanut, että Helmin aikaisen poismenon vuoksi hän ei koskaan ehtinyt tavata vaimoani saatikka tyttäriämme.
Opettajan arki
Sota-aika löi leimansa kylään vielä pitkälle 1950-luvulle saakka. Oppilaita riitti kouluun suurten ikäluokkien aloittaessa koulutaipaleensa. Paljon oli orpoja ja siirtolaisia. Elämä oli tiukkaa lähes joka mökissä ja talossa. Mieliala oli kuitenkin toiveikas ja eteenpäin mentiin.
Koulujen kautta hoidettiin kunnan antamien avustuksien kuten jalkineiden ja vaatteiden jakaminen. Koulu tarjosi yhden lämpimän aterian. Helmi pärjäsi hyvin lasten kanssa. Hänellä oli arvovaltaa, mutta jonkinlaista äidillistä arvovaltaa. Kenenkään ei arvinnut häntä vierastaa tai pelätä. Kuri pysyi pitämättä.
Yhdestä tilanteesta Helmi kertoi. Se kuvaa hänen tapaansa käsitellä lapsia. Ensimmäisen luokan poika oli kiroillut välitunnilla ja asia kerrottiin opettajalle. Helmi puhui pojalle ja sanoi, että koulussa on kielletty kiroilemasta, koska se on ruma tapa. Jos kiroilee, pitää käydä eteisen vesihanan alla pesemässä suunsa. Sitten hän kehotti poikaa menemään suunpesulle. ”Enkä mäne”, oli vastaus.
Helmi mietti hetken ja ilmoitti sitten, että ensimmäinen luokka ryhtyy nyt askartelemaan. Askartelu oli pojan suosikkiaine. Helmi totesi pojalle, ettei anna hänelle tarvikkeita, kun suu on vielä pesemättä. Poika katseli hetken muiden valmisteluja ja läksi sitten mitään sanomatta eteiseen. Palatessaan hän sanoi oven suussa kovalla äänellä: ”Pittääpä ruveta seoroomaa, ketkä tiellä oekein kirroeloo.” Hän sai tarvikkeensa, eikä asiaan enää palattu sen koommin.
Siepon tilalla oli lehmiä, hevonen ja pienkarjaa. Karjan ja kodin hoidosta vastasi palkattu apulainen. Helmi laittoi kyllä aamukahvit, päivällisen ja viikonloppuruoat. Perheen kasvaessa Helmi luopui erilaisten harrastuspiirien vetämisestä. Kodin hoitaminen ja varsinainen koulutyö riittivät hänelle.
Jatkokoulutus Torniossa
Kansakoulua muutettiin siten, että oli vain kansakoulunopettajia, opettivatpa he mitä luokkia tahansa. Helmi tarvitsi jatkokoulutusjakson tullakseen kansakoulun opettajaksi. Jatkokoulutus tapahtui vuonna 1952 Torniossa. Helmi vietti koko kesälomansa opiskellen. Opiskelu oli hänestä innostavaa. Varsinaisessa työssä ei mikään muuttunut. Alakoulu oli jo muutettu kolmiluokkaiseksi.
Opettaja maalaiskylässä
Helmi puhui yleiskieltä niin koulussa kuin kotonaankin. En osaa sanoa, miten hän oli sen omaksunut. Hänen äitinsä puhui rehevää savon murretta ja kotona hän kuuli vain savoa. Kyläläisiä ei hänen kielensä vieroksuttanut, vaan häneen suhtauduttiin luontevasti. Helmi oli aina hyvällä tuulella ja herkkä nauramaan. Surunsa ja huolensa hän osasi kätkeä sosiaalisissa kanssakäymisissä hyvin. Hän purki asioitaan kirjoittamalla.
Helmiä pyydettiin mielellään syntyvien lasten kummiksi. Lopulta kummilapsia kertyi niin paljon, että hänen oli pakko alkaa kieltäytyä. Koko syksyn hän neuloi lapasia ja sukkia kummilasten joululahjoiksi. Opettajaa ja kummia kutsuttiin myös kylään. Kun Mattikin oli kylällä monessa mukana, on selvää, että Siepon perhe kävi kyläilyllä usein. Ennen televisiota sosiaalinen elämä oli erittäin vilkasta.
Helmi oli innokas lukija. Hän luki kirjaston kirjoja, osti omia ja sai Elsa-siskoltaan arvostelijakappaleita. Hänelle tuli aina pari naistenlehteä, Eeva ja Kotiliesi, joskus myös Hopeapeili. Kirjoja hän lainasi ja lehtensä pisti kiertoon. Eeva luettiin tarkkaan monessa talossa.
Helmi oli verrattain uskonnollinen mutta ei varsinainen uskovainen. Hän opetti lapsilleen iltarukouksen ja rukoili itse päivittäin. Joskus vaikeina hetkinä hän saattoi rukoilla ääneen. Körttiläisyys oli voimakkaasti esillä ja edustettuna Vehvilässä. Helmi ei siitä innostunut, päinvastoin. Hän paheksui joiden körttiläisten ahtaita käsityksiä, vaikka arvostikin heitä ihmisinä. Hän ei kuitenkaan puhunut julkisesti mitään poikkiteloista
Tanssin hän lopetti. Hän kertoi, että koska hän on ainoa sisaruksistaan, jolla on terveet jalat, hän ei halua niillä tanssia. Pidin sitä uskonnollisena periaatteena, mutta saattoihan taustalla olla yksinkertaisesti kyllästyminen tanssimaan häissä ja iltamissa jatkuvasti. Opettajaahan kaikkien kuului tanssittaa.
Hillevi Jalkanen (os Vehviläinen) aloitti toisen luokan, kun Helmi tuli Vehvilään. Hillevistä itsestäänkin tuli aikanaan opettaja. Hillevi kertoi: ”Helmi oli synnynnäinen alakoulun opettaja. Hän oli rauhallinen ja osasi käsitellä lapsia. Helmi oli idolini omalla opettajaurallani. Ensimmäinen kouluvuoteni oli ollut masentava, sillä silloinen opettaja kohteli minua tylysti. Helmi korjasi tilanteen välittömästi ja sen jälkeen koulunkäynti oli mieluista.”
Raija Pietarinen (os Vehviläinen) kävi Helmin koulua jatkosodan aikana. Hänen äitinsä hoiti kylän kauppaa ja perhe asui kaupalla. Raija oli Helmille läheinen jo ennen koulua, koska perheet olivat paljon tekemisissä keskenään.
Raija kertoo: ”Ihailin Helmiä suuresti. Ihmettelin, kuinka joku voi piirtää niin hyvin. Hän piirsi kuvia taululle opettaessaan. Monesti kuvia oli valmiina, kun tulimme aamulla kouluun tai kun palasimme välitunnilta. Helmi oli luonnollinen. Hänen luokassaan ei tarvinnut jännittää. Hän antoi ohjeita ja kehui tuloksia.”
Sirkka Kainulainen (os Varis), joka kävi alakoulua 1950-luvun alussa, muisteli: ”Muistan ensimmäisen koulupäiväni. Äiti toi minut kouluun ja oli paikalla ensimmäisen tunnin ja lähti sitten pois. Hätäännyin, kun huomasin äidin lähteneen, sillä olin aika arka lapsi. Helmi-opettaja tuli silloin luokseni ja otti kädestä kertoen, että jatketaan vain koulua. Käsi kädessä menimme sitten sisälle ja pelko häipyi. Helmin luokassa ei tarvinnut pelätä, sillä hän ei suuttunut eikä huutanut kuten yläkoulun opettaja. Helmi oli iloinen ja myötämielinen. Hän katsoi aina asiat parhain päin. Tosimukavaa oli tehdä vappu- ja äitienpäiväkoristeita juhlia varten. Helmiä kunnioitettiin ja pidettiin kyläläisenä.”
Vesa Vepsäläinen tuli ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen yläkoulun opettajaksi yhdeksi vuodeksi. Vesa muistelee näin: ”Helmin kanssa työt sujuivat mukavasti. Hän oli huumorintajuinen ja hyvätuulinen työtoveri. Jäi mieleen, että Helmi neuloi kaikki välitunnit. Hän ei puuttunut minun tekemisiini, vaikka olin kokematon mutta auttoi monella tavalla, jos pyysin apua. Hän mm. huomasi, kuinka jännitin joulujuhlassa kuoroa johtaessani mutta totesi vain: ”Johdit niin, että lahkeet väpättivät.”
Samasta juhlasta jäi mieleeni hauska episodi. Ensimmäisen luokan pojilla oli tehtävänä esittää ”Jänis istui maassa torkkuen”. Seppo, Pentti, Jouko ja Arto, Helmin nuorimmainen, aloittivat esityksen reippaasti, mutta sitten tuli pysähdys. Ihan pienen hetken päästä Arto kääntyi ja kysyi: ”Äet, mitenkäs tämä jatkuu?” Helmi opasti ja sen jälkeen pojat pääsivät hyvin esityksen loppuun.”
Veikko Nissinen tuli opettajaksi Vehvilään juuri valmistuttuaan vuonna 1961. Hän oli viimeinen Helmin työtoveri. Veikko kertoo: ”Olen kiitollinen siitä, että sain ensimmäiseksi työtoverikseni Helmin. Sain hänestä hyvän opettajan mallin. Hän oli kutsumusopettaja sanan positiivisessa mielessä. Hänellä oli erinomainen taito käsitellä lapsia ja vanhempia. Hän piti kaikkia samanarvoisina ja suhtautui kaikkiin samalla tavalla. Hän oli iloinen ja huumorintajuinen. Työ hänen kolleganaan oli hauskaa ja kodikasta. Helmi arvosti rehellisyyttä, eikä tykännyt hienostelusta tai näyttelemisestä. Helmi oli kylän äitihahmo, jonka kuolema oli shokki koko kylälle.”
Yllättävä ja nopea kuolema
Helmi sairastui äkisti syksyllä 1964. Syöpä, joka josta silloin tiedettiin vain vähän, vei hänet kahdessa viikossa. Helmi kuoli aamulla14.10.1964 Helsingissä, Marian sairaalassa. Hän ehti juuri täyttää 49 vuotta. Läksin aamupäivällä järjestämään hautaustoimistoon Helmin kuljetusta Suonenjoelle. Lehtikioskeissa huomasin lööpin, joka kertoi, että Pauli Nevala on voittanut juuri samana päivänä keihäskultaa Tokion Olympialaisissa. En jaksanut iloita.
Tuusulassa 9.9.2015
Risto Vehviläinen