Juhani Koskinen, viimeinen humanisti?

Ei tietenkään koko kaupungissa, vaan Kuopion kaupunginjohtajana.

Harvinainen yhdistelmä syntyi tässä Kaupunginpäällikössä ja Ritarissa eli niin kuin tuosta harvinaisesta, erään lähipiirin käyttämästä  tittelistä voi arvata, että johtajana hän hoiti kaupungin ekonomiaa ja hallintoa lujalla kädellä, edestäpäin. Entisajan renessanssiruhtinaat osasivat tuhlata kansan rahoja, tämä kartutti niitä. Kun hän tuli virkaan, kaupungin talous ei ollut niin kovin hyvässä kunnossa. Kun hän luovutti kaupungin avaimet seuraajalleen, kaupunki oli nettovelaton ja kassassa läjäpäin riihikuivaa rahaa. Nykypäivän sellaista tilannetta voi vain haikeudella muistella.

Ritarin jalous näkyi rakkautena humanismiin, tieteitten ja taiteitten suosimisena, eikä vain suosimisena, vaan myös taitavuutena viedä hankkeet myös toteutumiseen eli  kulttuuriin ei aina niin suopeasti suhtautuvien kuntapoliitikkojen pään kääntämisenä. Musiikkikeskus jää vielä monille ikäpolville soivaksi Juhani Koskisen muistomerkiksi, eikä se suinkaan ole ainoa tämän kaupungin kulttuurin pesäpaikkoja, joita Jussin komennossa pykättiin. Niinpä  Kuopion yliopiston  Juhani Koskisen promovointi filosofian tohtoriksi h.c. ei suinkaan ollut vain huomattavan viran mukanaan tuomaa lisäarvoa, vaan oikea tunnustus elämänuran pituisesta kulttuurityöstä. Tämä olkoon pitkäaikaisen näkijän lyhyt näkemys upeasta urasta Kuopion johtajana.

Yksityiseltä puolelta on tietysti lukemattomia muistoja ihan kouluajoilta lähtien. Kuopion Lyseon käyneinä meillä on niin monissa asioissa yhteiset linjaukset. Koulun opetuksen näkyvät meissä, vanhan liiton miehiä niin sanoakseni ollaan. Huolimatta saamastaan vekkihatusta ja tohtorin arvosta, hän tuntuu yhä vieläkin arvostavan hänestä käyttämääni Maisteri –nimitystä (nimenomaan isolla M:llä!), ja sillä samalla tittelillä hän puhuttelee minuakin. Siinä on jotakin menneitten aikojen hohtoa ja vanhan ajan herrasväkien sietämättömän charmikasta nostalgiaa.

On todella harmi, että isvossikkojen aika on yhtä turistipirssihevosta lukuun ottamatta ohi. Maisteri Koskinen tulisi näet ehdottomasti  vossikalla eikä pirssiautolla Kuopion Klubin herrainiltaan. Hän osaa ottaa näet yleisönsä myös kadulla, herrasmies pukeutuu, käyttäytyy ja liikkuu aina kuin herrasmies. Siellä Klubilla  näinä aikoina ja vielä niin pitkälle kuin silmä siintää jaetaan uusille jäsenille ja klubin arvovieraille Jussin kirjoittamaa satavuotishistoriaa ”Vapaitten miesten maa”.

Herrainklubissa oli ennen vanhaan tapana pitää herrailtoja ja juhlallisimmat niistä olivat muotoutuneet kansalaisillallisiksi. Kaunis tapa oli jo unohtunut, kunnes Juhani Koskinen suvaitsi täyttää 80 vuotta ja oli aika herättää henkiin tämä traditio. Silminnäkijänä ja omin korvin kuulleena voin todistaa, että Jussi sai ansionsa mukaan. Kaupungin arvovaltaisimmat ja sanavalmeimmat miehet pitivät niin hyviä puheita päivänsankarille niin että muillekin tuli sanomattoman hyvä mieli. Ja hauskojakin puheet olivat vielä, niin ettei salissa kuivaa silmää! Ja Jussi, kenties paikkakunnan parhaana puhujana vastasi sanan sanasta, kaksi parhaasta. Ja illallisella oltiin smokissa, of course.

Muistan erään episodin 1970- luvun puolivälistä. Olin sukulaismiehen kanssa veistellyt kelohonkamökin, ei nyt ihan pientäkään, hieman oudossa paikassa ja ilman lupaakin eli Kuopion satamalaiturilla, siinä Tullikamarin takana. Ajattelin pitää harjannostajaiset viimeisen varvin tultua valmiiksi. Kutsuin sinne muutamia lähiystäviämme avec, ja tietysti myös herrasväki Koskisen. Oli hernesoppaa, olutta ja haitarinsoittoa. Pidettiin puheita, minä ”työväen” puolesta, vaimoni rakennuttajana, ja muistaakseni insinööri Pentti Kankkunen moottorisahan vuokraajana, mutta sitten tuli yllätys:  silloinen apulaiskaupunginjohtaja Juhani Koskinen esitti kaupungin tervehdyksen, vakavalla naamalla ja kaikki  normaalit asiaan kuuluvat kaupunkikunnan kiitokset ” huomattavan rakennushankkeen” toteuttamisesta. Sellainen källi ei syntyisi enää kaikilta kaupunginherroilta, tuskin keltään. Se puhe on vieläkin  raamissa kelokämppämme seinällä.

Vuosittain Pielaveden salomailla kokoontuu joulunalusviikolla laavulle rakovalkean ääreen eräs piskuinen miesseuruus, jonka itseoikeutettu jäsen Jussi on. Tämä ”Operaatio Joulujänis” niminen happeninki sisältää monia vakio-ohjelmanumeroita, joista yksi on ”On Pohjolan hangissa meill’ isänmaa”. Se on Jussin lanseeraus tähän eräänlaiseen miesten metsäkirkon liturgiaan, hän se on siinä myös laulunjohtajakin. Mutta osaa hän toki muitakin ja keveämpiäkin laulelmia, kuten ”Himpunpimpun kesäheinä…” vai miten se nyt meni…

Molemmat olemme vannoutuneita Veikko Huovisen ihailijoita. Jussi on vienyt tämän kultin pitemmälle, hän kuuluu perustajajäsenenä ”Lampaansyöjiin”, eräänlaiseen veljeskuntaan jota elähdyttää huovismainen veijarihenki, tapaamiset kirjailijan kanssa – nojaa, ehkäpä myös pienimuotoinen hiprakointikin, kuten asiaan kuuluu. Filmikertomuksista olen nähnyt, miten hauskaa voi pojilla olla. Aika velikultia, sano.

Tämmöisiä henkilöön käyviä kuvia Jussista, viimeisestä humanistista, ystävästäni Maisteri Koskisesta, Kaupunginpäälliköstä ja Ritarista.

Pentti Tuovinen

maisteri, ystävä

Juhani Koskisen äiti oli Martta Loviisa Vehviläinen. Juhani oli sukuseuramme ensimmäisen hallituksen jäsen.

Risto Vehviläinen 05.02.2011