Reijo Seppo Vehviläinen

Reijo Seppo Vehviläinen, opettaja ja musiikkimies

Paloahon Seppo syntyi 29.5.1943 ja oli koulukaverini kansakoulussa. Hän oli minua luokkaa alempana. Koska hän asui kylän eri laidalla kuin minä, emme olleet sanottavammin lapsuudessa tekemisissä keskenämme.

Tämä kuva on osa kansakoulumme luokkakuvaa, johon osuimme Sepon kanssa lähes peräkkäin. Seppo oli silloin kolmannella ja minä neljännellä luokalla.

Kämppäkavereita

Oppikoulussa tutustuimme paremmin, kun asuin kolmannella luokalla syyslukukauden Sepon huonetoverina Sepon sedän Veikko Vehviläisen maatilalla. Meillä oli mukavaa keskenämme. Sepon kanssa oli helppo tulla juttuun. Alkusyksyn ajelimme polkupyörällä yhtä matkaa lauantaisin kotiin Vehvilään ja maanantaina takaisin kirkolle kouluun.

Veikko Vehviläinen ja hänen Jalkalan kylästä kotoisin oleva vaimonsa olivat lapseton, hiljainen ja sympaattinen pariskunta. Heidän kotinsa oli yksi niistä paikoista, joissa tarjottiin kulkukauppias Kalle Koposelle yösija ja ruokaa. Ainakin kahdesti syyslukukauden aikana Kalle yöpyi heillä.

Meillä oli talon yläkerrasta toinen huone. Toisessa asui Martti, jonka sukunimen olen unohtanut ja joka oli Kutvosen huonekalutehtaan puuseppä. Kun vuosikymmeniä myöhemmin perin tädiltäni komein ornamentein koristeltuja huonekaluja, ajattelin, että ehkä juuri nämä olivat Martin tekemiä.

Ajalle tyypillistä oli sekin, että Martti veikkasi säännöllisesti. Hän oli myös jonotuslistalla odottamassa länsiautoja, joita siihen aikaan joutui odottamaan vuosia. Kuulin Sepolta myöhemmin, että Martille tuli ajoittain ilmoituksia, että nyt olisi Taunus tai Volkswagen ostettavissa. Martti joutui valitettavasti perumaan tilauksen, koska veikkausvoittoa ei koskaan tullut.

Veikko Vehviläisen maatila oli sen verran kaukana kirkonkylän keskustasta, että kylillekään ei viitsinyt illalla lähteä. Yhtenä iltana keksimme Sepon kanssa mukavaa ajankulua. Teimme sukista ja lapasista kääröjä, ’tupposia’ – kymmenkunta kaikkiaan – ja aloimme heittää niittä huoneen poikki muoviseen roskakoriin. Kilpailimme siitä, kumpi saa enemmän tupposia sisään. Muutaman kierroksen jälkeen Martti karjaisi naapurihuoneesta, että hänellä on aikainen töihin lähtö ja halu nukkua. ”Lopettakkee se oven pommitus!” Maalikori oli näet oven edessä. Pommitus loppui, mutta tilanne nauratti meitä kovasti. Hihityksestä ei meinannut tulla loppua.

Kitaran tekemällä kiinni musiikkiharrastukseen

Seppo oli tehnyt kitaran oppikoulun käsitöissä. Minä sain enoni käyttämättömäksi jääneen kitaran. Molemmat opettelimme tahollamme soittamaan. Ostin Kitaralauluja-kirjan. Sen liitteenä oli sointujen sormitusohjeet. Seppo nähtävästi eteni samalla tavalla. Kun saimme tietää toistemme soittohommista, päätimme tavata ja katsoa, mitä voisi tehdä yhdessä.

Harjoittelimme yhteissoittoa muutamia kertoja, jonka jälkeen katsoimme olevamme kykeneviä esiintymään seuraavissa iltamissa. Esiintyminen järjestyi, kun itse olimme järjestämässä iltamia. Seppo soitti melodiaa ja minä löin sointuja säestykseksi. Työnjako oli luontevaa siksi, että Sepon sormet tuntuivat nopeammilta ja luotettavammilta soittamaan melodian oikein. Harjoiteltuamme kerran meidän tuvassamme, äiti kertoi yllättyneensä siitä, kuinka hyvin Seppo soitti. Muutamien sointujen varassa esitimme koko ohjelmistomme, pari kolme iskelmää iltamayleisölle.

Taidot karttuivat ja sointuja löytyi lisää. Lopulta päätimme alkaa laulamaan säestämällä laulua kitaroilla. Menimmepä jo niin pitkälle, että lauloimme jotain vieraalla kielelläkin. Olimmehan jo lukiolaisia. Vielä löytyi iltamat esiintymistä varten. Kerran harjoitellessamme Seppo yhtäkkiä arveli: ”Kuule, tähän tarvittaisiin mollisointu.” Kun sitten korvasimme G-duurin E-mollilla ja soitimme uudelleen, se kohta kuulosti minunkin korvaan paremmalta. Silloin huomasin, että Sepon musiikintajukin on parempi kuin minulla. Yksi iltamaesiintyminen löytyi, jotta lauluduokin tuli esitellyksi kylän väelle.

Sitten jatkoimme elämää kumpikin omalla tahollaan ja tavallaan. Yhteinen musiikin harrastuksemme jäi.

Seposta tulee opettaja

Seppo kirjoitti ylioppilaaksi Suonenjoen yhteislyseosta vuonna 1962 ja suoritti sen jälkeen asepalveluksen Savon Prikaatissa Karkealammilla, Mikkelin lähellä. Armeijan jälkeen hän toimi epäpätevänä opettajana Sonkajärven kunnassa. Opettaminen ilmeisesti tuntui mielekkäältä ammatilta, koska Seppo haki ja pääsi sitten Jyväskylän opettajakorkeakouluun.

Opiskeluaikana Seppo tapasi Eeva-Liisa Jäkälän, Kuusankoskelta kotoisin olevan tytön, joka opiskeli Jyväskylässä aineopettajaksi. Tapaaminen johti seurusteluun ja lopulta avioliittoon, joka solmittiin vuonna 1967. Eeva ja Seppo saivat valmistuttuaan työpaikan Kiuruvedeltä. Ensimmäinen yhteinen asunto oli opettajan asunto Savijärven koululla. Kun Savijärven koulu pian lopetettiin ja Rytkyn kylään, entisen koulun lähelle rakennettiin vuonna 1970 uusi, moderni koulu ilman opettaja-asuntoja, perhe muutti Kiuruveden keskustaan rivitaloasuntoon. Se oli ensimmäinen oma koti.

Rytkyn koulu, jonka johtajaopettajana Seppo työskenteli, on komea ja iso kyläkouluksi – yli 40 oppilasta – ja jatkaa toimintaansa edelleen tätä kirjoitettaessa.

Perhe kasvaa

Eeva ja Seppo saivat tytön, Johannan, vuonna 1977. Se muutti perheen tapoja ja tottumuksia asiaankuuluvasti.

Seppo oli perheen pääasiallinen ruoanlaittaja ja hoiti samalla myös kauppaostokset. Aikanaan, kun lapsenlapsia hoidettiin, Seppo oli päävastuussa tehtävästä.

Seppo oli puuhakas, kätevä ja osaava kaikissa käytännön askareissa.

Musiikki iso osa elämää

Seppo harrasti musiikkia, ennen kaikkea soittamista koko ikänsä. Hän opetteli soittamaan monia instrumentteja. Kitaran lisäksi hän soitti pianoa, urkuharmonia ja viulua. Valtaosan soittotaidosta hän hankki itseopiskelun avulla.

Opettajan rooliin jo kuului soittaa ja säestää monenlaisissa juhlissa. Alla on kuva tällaisesta tilanteesta.

Seppo perusti ja veti kahta pelimanniryhmää, Savijärven pelimannit ja Rytkyn pelimannit.  Näille kokoonpanoille hän teki myös kappaleiden sovitukset. Pelimannitoiminta oli mainio tapaa pitää yhteyksiä Rytkyn kyläläisiin, vaikka ei itse kylällä asunut.

Seppo lauloi pitkän aikaa kirkkokuorossa sekä opettajien omassa kuorossa. Yhden vuoden Seppo toimi keskuskoulun musiikinopettajana. Itseoppinut muusikko pääsi siis melko pitkälle.

Soittoharrastusten lisäksi Seppo opiskeli englantia ja harrasti monipuolista kuntoliikuntaa, erityisesti hiihtoa.

Lähin ystäväpiiri opettajakunnasta

Kiuruveden opettajilla oli tiivis yhteiselämä. He vierailivat toistensa luona, tekivät yhteisiä kulttuurimatkoja kotimaassa ja myös ulkomaisia lomamatkoja. Perheen lentomatkat tehtiin useimmiten ystäväperheen kanssa. Automatkailua harrastettiin oman perheen kesken.

Tässä ollaan perheen kanssa Välimeren tuntumassa 1980-luvulla.

Kesämökki akkujen lataajana

Seppo oli luonteeltaan hiljainen eikä tuonut itseään esille, mutta hän hoiti luontevasti kaikki tilanteet, joissa hän joutui olemaan esillä niin opettajana kuin muusikkona. Esilläolo tuntui kuitenkin myös väsyttävältä ja siksi Seppo mielellään vetäytyi rauhaan akkujaan lataamaan.

Kesämökki ostettiin Pielaveden Vaaraslahdesta 1990-luvun alussa. Se sai tärkeän aseman perheen vapaa-ajan vietossa.

Tässä Seppo on mökillään kahden vanhimman lapsenlapsensa kanssa

Eläkkeelle

Seppo oli lähes koko työuransa Rytkyn koulun johtajaopettaja. Siitä työstä hän jäi eläkkeelle kesän 2003 alussa. Alla olevassa kuvassa Seppo ja Eeva ovat koulun oven edessä eläköitymisjuhlan jälkeen.

Tapasimme taas

Seppo ilmestyi sukuseuramme kokoukseen Leppävirralle vuonna 2009. Edellisestä tapaamisestamme oli kulunut lähes 50 vuotta, mutta juttuun päästiin nopeasti. Jatkettiin siitä, mihin jäätiin. Yritin myöhemmin houkutella Seppoa sukuseuran hallitukseen. Hän oli asiasta periaatteessa kiinnostunut, mutta juuri sillä hetkellä hän ei voinut sitoutua hallitukseen, sillä hänellä oli lapsenlasten hoitamisvastuita Oulussa saakka.

Tässä kuvassa Seppo on serkkunsa Harri Silkosuon kanssa. Harrista tuli seuraava puheenjohtaja.

Pyysin Seppoa tulemaan meille kyläilemään ja ottamaan soittimen mukaansa, jotta voisimme kokeilla, onnistuuko soittaminen yhdessä. Seppo tulikin kitaran kanssa. Kokeilimme soittamista siten, että minä soitin omaa kosketinsoitintani, jossa on rytmejä ja monenlaisia synteettisiä ääniä. Jotain saatiin aikaan, mutta ilmeisesti valmiimpaa olisi tullut, jos Sepolla olisi ollut viulu kitaran asemesta. Kävimme yhden klassisen musiikin konsertin kuuntelemassa illalla. Sepon käynti oli minulle tärkeä monella tavalla.

Kun saattelin Sepon junaan, en osannut aavistaa, että se jäi viimeiseksi tapaamiseksemme.

Seppo kuoli äkillisesti rakkaalla kesämökillään 25.7.2015. Muistelen ystävääni suurella lämmöllä.

 

16.03.2025/ Risto Vehviläinen

 

Sepon tytär, Johanna Bluemink, oli tietolähteenäni tätä kirjoittaessani.