Sirkka Kainulainen, Elsalan tyttö

 

Olen tuntenut Sirkan lapsuudesta saakka. Viereisessä kuvassa, joka on otettu Elsalan kammarissa istun vasemmalla äitini sylissä. Sirkka seisoo äitinsä sylissä taustalla ja oikealla Istuu Aili Vehviläinen Seppo-poika sylissään ja etualalla on Ailin esikoistytär Raija. Kuva on otettu vuoden 1946 paikkeilla.Silti oikeasti tutustuin Sirkkaan vasta, kun ryhdyimme molemmat kirjoittamaan tekstejä sukuseuralle ja luetimme niitä toisillamme.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perhe

Sirkka Varis syntyi vuonna 1943 Suonenjoen Vehvilään. Kotitalon virallinen nimi oli Vehvilä, mutta koska se oli myös kylän nimi, taloa alettiin kutsua Elsalaksi Sirkan mummon mukaan.

Sirkan äiti, Hilkka, oli näyttävä nainen, joka piti huolta ulkonäöstään ja esiintyi aina huolitellusti pukeutuneena jopa kauppareissuillaankin. Hän siis poikkesi kylän normaaleista käytännöistä.

Isä, Paavo, oli komea mies Konnevedeltä, Istuinmäen Variksia. Paavo oli rintamalla sodan loppuun asti. Avioliitto oli solmittu vuonna 1941, mutta vasta sodan loputtua voitiin aloittaa normaalin perhe-elämän rakentaminen.

                                                                                 Hilkan ja Paavon vihkikuva

Elsalassa asuivat sodan loputtua Sirkan lisäksi ukki Jussi, Mummo Elsa, äiti Hilkka sekä täti Hillevi. Nuorta vävyä odotettiin innolla ja uskallettiin jo aloittaa uuden navetan rakentaminen valoisien näkymien vuoksi.

                                                                                         Perhepotretti otettiin asiaankuuluvasti

Yhteisen perhe-elämä edellytyksiä ei löytynyt

Sota oli vienyt Paavolta kaksi veljeä ja hänen ikääntyneet vanhempansa tarvitsivat ainoan poikansa huolehtimaan talonsa hoidosta. Toisaalta Paavoa tarvittiin Elsalaan, sillä tila on yksin Hilkan hoidossa Jussin ja Elsan huonokuntoisuuden vuoksi ja koska Hillevin koulu oli vasta aluillaan.

Perhe yritti asua Elsalassa ja myös Istuinmäellä, mutta lopulta oli pakko tyytyä siihen, että aviopuolisot asuivat erillään, kumpikin kotonaan. Sillä tavalla kitkuteltiin joitakin vuosia. Jussi-ukki kuoli vuonna 1946 ja Juha-veli syntyi vuonna 1947. Ratkaisu elää erillään ei toiminut ja lopulta pari erosi vuonna 1950.

Perhe-elämä Elsalassa

Hilkka oli käynyt kansanopiston ja oppinut paljon ruoanlaitosta ja muustakin taloudenpidosta. Hän oli niistä kiinnostunut ja etevä. Hilkalla olisi ollut intoa ja lahjakkuutta opiskella enemmänkin, mutta siihen ei ollut varaa. Kymmenen vuotta nuorempi Hillevi pääsi oppikouluun ja sieltä opettajaseminaariin.

Perheessä luettiin paljon. Kylän kirjasto oli ahkerassa käytössä. Perheessä myös laulettiin. Hilkka oli taitava käyttämään kaikki luonnosta, maanviljelyksestä sekä karjataloudesta saadut ruoka-aineet. Muutenkin omavaraistalous oli Elsalassa viety erittäin pitkälle.

Hillevi-täti kuljetti Sirkkaa luonnossa ja opetti kasvien nimiä ja kertoi niiden ominaisuuksista. Hän istutti Sirkkaan lähtemättömän luonnonrakkauden. Hillevin tulo lomille Elsalaan muutti talon ilmapiirin iloisemmaksi. Hillevi pysyi tärkeänä ihmisenä Sirkalle aina kuolemaansa saakka. Sirkka teki pitkiin haastatteluihin pohjautuvan elämäntarinan Hillevistä. Savon murteella kirjoitetusta tarinasta heijastuu sekä iloinen asenne elämään että Sirkan ja hänen tätinsä lämmin ystävyys.

                                               Hillevi ja Sirkka Jalkasten eläkeläiskodissa Suonenjoen Kärkkäälässä

Sirkan isäsuhde jäi luonnollisesti ohueksi. Yhteyttä kuitenkin pidettiin. Sirkka vieraili Konnevedellä isänsä luona myös avioeron jälkeen. Myöhemmällä iällä Sirkka tutustui isänsä sukuun Konnevedellä ja saanut sieltä lämmintä vastakaikua. Samalla hänelle on selvinnyt paljon Paavon eri elämän vaiheista.

                                                                               Tämä veikeä kuva on Paavon ottama Konneveden vierailulla

Tilan hoitaminen lankesi Hilkan vastuulle. Elsa oli jo sen veran huonokuntoinen, ettei hän enää jaksanut osallistua karjanhoitoon. Työtä oli paljon ja se oli raskasta. Vaikka joskus saatiin kylältä apua raskaimpien töiden hoitamiseksi, Hilkka teki itse lähes kaiken. Hilkan serkut lähinaapurista Lampilasta olivat tarvittaessa pelastamassa äkillisistä ongelmista. Arvi oli tärkeä maatalousasioissa ja Anna-Liisa, Annukka, oli Sirkalle ymmärtävä aikuinen.

Alakoulu

Sirkka aloitti koulunsa hieman arkana, mutta Helmi-opettaja sai pian häneltä pelon pois. Sirkka tykkäsi koulunkäynnistä. Tilanne muuttui vielä paremmaksi, kun toiselle luokalle tuli uusi oppilas, Lea Riepponen.

Leasta tuli Sirkan elinikäinen ystävä, jonka kanssa hän vietti paljon vapaa-aikaa. Yhdessä he osallistuivat tupailtoihin ja muihin kylän yhteisiin rientoihin.

Tässä kuvassa Sirkka on neljännellä luokalla. Hän on ylärivissä ensimmäinen vasemmalta. Lea on keskirivissä kolmas oikealta. Yläkoulun opettaja oli silloin Elsa Miettinen.

Oppikoulu

Sirkka pääsi oppikouluun viidenneltä luokalta. Hilkka halusi ehdottomasti kouluttaa tytärtään, vaikka oppikoulu oli silloin maksullisena vaikea vähissä varoissa olevalle perheelle. Hillevi-täti oli avioitunut ja saanut opettajan viran Iisvedeltä. Hänellä ja hänen Iisvedellä pappina työskenneellä miehellään oli molemmilla virka-asunto. Sirkka pääsi Elsa-mummin luokse asumaan Hillevi-tädin asuntoon. Sieltä käsin hän kävi polkupyörällä ja linja-autolla oppikoulua Suonenjoella.

Oppikoulu sujui Sirkalta hyvin. Äidinkielestä oli kymppi ja keskiarvokin yli kahdeksan. Kirjoittaminen pääsi alkuun. Äidinkielen opettaja Liisa Sorsa oli hänelle läheisin opettaja. Sirkka toimitti teinikunnan lehteä yhdessä luokkatoverinsa kanssa ja oli muutenkin sosiaalisesti aktiivinen.

Sitten tapahtui koulunkäynnin kannalta isoja muutoksia. Esko Jalkanen sai kiinnostavan viran Juuan seurakunnasta. Niinpä Eskon ja Hillevin perhe mukanaan Elsa-mummo muutti Juukaan, joten Iisveden opettaja-asunto oli annettava pois. Tämä tapahtui kesällä Sirkan saatua keskikoulun käydyksi.

Sirkka aloitti lukion näin ollen Elsalasta. Onneksi silloin oli jo Vehvilään linja-autoyhteys, joten hän saattoi käydä koulua kotoa käsin. Pidentynyt matka nosti koulunkäynnin kustannuksia. Sirkka menestyi myös lukiossa hyvin.

Kohtalokkaat iltamat

Sirkan käydessä ensimmäistä lukiovuottaan oli Vehvilän seuratalolla helmikuussa iltamat, johon Sirkka ja Lea osallistuivat. Paikalle ilmaantui myös kaksi nuorta isäntää Kotalahdesta, Vehvilän naapurikylästä. Tanssin aikana isännille selvisi, että Vehvilästä löytyy juuri sopivasti kaksi vapaata neitosta, jotka kiinnostivat emäntää etsiviä nuorukaisia. Seurustelu käynnistyi. Sitä edesauttoi merkittävästi se tosiasia, että toisella isännistä oli käytössään henkilöauto, harvinaisuus niinä aikoina. Sirkka alkoi seurustella Unimäen talon isännän, Kalevi Vehviläisen kanssa ja Lea auton omistavan Pekka Jäppisen kanssa.

                                                        Sirkka ja Lea kesätunnelmissa

Sekä Sirkalla että Hilkalla oli seurustelun alussa vahva näkemys, että Sirkka jatkaa kouluaan. Hilkka oli niukoista varoistaan huolimatta onnistunut kouluttamaan tyttöään jo lukion ensimmäisen luokan verran. Keskeyttäminen nyt ei tulisi kuuloonkaan. ”Lehmä alle et sua jiähä!” oli Hilkan usein toistama lause. Maisteriksi Hilkka tyttönsä toivoi. Hän halusi Sirkan saavan koulutuksen ja pääsevän sitä tietä pois maataloushommista. Hilkalla itsellään ei sitä mahdollisuutta ollut.

Kalevi oli ison talon isäntä ja mukavan oloinen nuori mies. Hän etsi vaimoa, joka tulisi talon emännäksi, sillä oman äidin voimat alkoivat ehtyä. Hän uskoi löytäneensä ihanteellisen ehdokkaan. Sirkka halusi jatkaa koulua, mutta ymmärsi olosuhteiden muuttuneen vaikeiksi koulun jatkamiselle. Välit äidin kanssa olivat usein hankalat, joten avioliitto tarjoaisi poispääsyn Elsalasta. Emännän rooli Unimäellä alkoi tuntua houkuttelevammalta. Kalevi osasi kuvata kauniisti, miten taloa ja sen toimintaa yhdessä uudistetaan. Siihen Sirkkakin alkoi uskoa.

Avioon ja emännän asemaan

Kesällä, puolen vuoden seurustelun jälkeen, Kalevi kosi ja Sirkka suostui. Kihlat ostettiin ja hääpäivä sovittiin. Koska Sirkka oli vasta 17-vuotias, Hilkalta tarvittiin suostumus ja se myös saatiin. Pari vihittiin Unimäen talon pihalla 26.8.1961.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vihkipari Unimäen pihalla ja valokuvaamossa

Unimäellä asuivat Kalevin lisäksi hänen äitinsä Anna Vehviläinen, Lukkariniemen tyttäriä, ja setänsä Oskari, joka asui talon toista päätyä. Kalevi oli ostanut Oskarin osuuden talosta ja omisti nyt talon kokonaan. Oskari oli virkeä pappa, joka tykkäsi Sirkasta. Sirkka osasi maatilan emännän työt, mutta isomman talon tavoille ja käytäntöihin tottuminen vaati opettelua. Kalevin äiti oli kuitenkin ymmärtäväinen opettaja ja ymmärsi tilanteen. Sirkka oli innokas ja pystyvä oppimaan asiat nopeasti. Sirkka tykkäsi lehmistä ja oppi nopeasti pitämään emännän työstään.

Uutta elämää alettiin rakentaa innolla. Elämä oli mukavaa. Perheen esikoinen, Marko, syntyi vuonna 1962 ja Anu vuonna 1963. Marko oli reipas miehenalku. Jo nuorena hän alkoi osallistua maatilan töihin. Hän oppi käsittelemään traktoria jo varhain. Kalevi opasti ja otti hänet mukaan sitä mukaa, kun poika kasvoi.

Anu oli vilkas ja sosiaalinen. Kotalahden kouluun on matkaa Unimäeltä 5 km. Siellä lapset pääsivät oppimisen alkuun.

Oskari kuoli vuonna 1964 ja koko talo oli Kalevin perheen käytössä. Silloin tuli ajankohtaiseksi ryhtyä nostamaan asumisen tasoa. Kuopion maatalouskeskukselta pyydettiin neuvoa taloratkaisuun. Ajan hengen mukaista oli, että jo kaukaa pellonreunasta talon nähtyään maatalouskeskuksen asiantuntija antoi vanhalle talolle purkutuomion. Uusi talo rakennettiin ja kun vanha purettiin, huomattiin, että hirsirunko oli täysin moitteeton. Talo valmistui vuonna 1966.

                                                                   Kuvassa on Unimäen kimpivuorattu vanha talo

Kalevin äiti kuoli vuonna 1967. ”Anna oli hyvä anoppi”, sanoo Sirkka. Sirkka oli yksin vastuussa karjasta ja kodinhoidosta. Hän oli kuitenkin luottavainen, sillä osasi työnsä ja tykkäsi siitä. Elämisen edellytykset näyttivät hyvältä.

Toiveikas tulevaisuus

Uuden talon rakentamisen jälkeen laadittiin suunnitelmia tilan kehittämiseksi. Kaavailtiin ja alettiin toteuttaa peltojen kivetyksiä ja salaojituksia, Niin ikään uuden navetan rakennus oli odottamassa. Maatilan tulevaisuus näytti työteliäältä mutta toiveikkaalta.

 

Toisin kävi

Alkoholi tuli Kalevin elämään vähitellen. Mies palasi juopuneena kaupunkireissuiltaan. Sitten hän alkoi jäädä matkan varrelle jatkamaan juopottelua. Vähitellen juopottelujaksot lisääntyivät ja pitenivät. Kalevin työt alkoivat kärsiä ja perhe ahdistui enemmän ja enemmän.

Jaksojen välillä asiat sujuivat hyvin ja Kalevi oli pahoillaan aiheuttamastaan ahdistuksesta. Hän oli myös halukas osallistumaan erilaisiin yrityksiin katkaista paheneva kehitys. Aina kuitenkin uusi juopottelukausi pääsi alkuun. Tilanne synkkeni niin perheelle kuin Kaleville, kunnes eräänä päivänä Kalevi ei enää palannut peltojen katselukäynniltään. Hän oli riistänyt hengen itseltään. Se tapahtui heinäkuussa vuonna 1975. Sirkka jäi yksin 12-vuotiaan Markon ja 11-vuotiaan Anun kanssa vastaamaan perheestä ja tilasta.

Tapahtuma oli jatkuvassa pelossa eläneelle perheelle huojentava, mutta suru, ikävä ja tulevaisuustaakka tuntuivat musertavalta.

Uutta elämää rakentamaan

Eteenpäin oli kuitenkin mentävä. Elämää jatkettiin sitten kolmestaan. Lapset kävivät koulua ja Sirkka hoiti taloa. Marko pystyi tekemään traktoritöitä aikamiehen tapaan. Apua saatiin tarvittaessa naapureilta, jotka olivat valmiita tukemaan kaikin tavoin.

Maatilalla päällimmäisenä paineena oli navetan uusimistarve. Navetta oli jo huonossa kunnossa, eikä enää vastannut kunnon karjatilan tarpeisiin. Uuden navetan rakentaminen olisi edellyttänyt, että karjatilan tulevaisuuteen luotetaan.

Sirkka alkoi pohtia ammatin vaihtoa. Lapsetkin olivat jo päässeet omien ratkaisujensa pohdinnoissa selvyyteen. Anu päätti lähteä Savonlinnan Taidelukioon, Marko halusi isännäksi ja meni siksi maamieskouluun. Sirkka puolestaan halusi opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Siihen hän päätyi pitkän harkinnan jälkeen. Hilkka-äitikin ilahtui päätöksestä. Hänen toiveensa oli lopulta toteutumassa.

Karjasta oli luovuttava, joten Unimäen talo jatkoi maa- ja metsätaloustilana. Sirkalle oli raskasta antaa rakkaat lehmät pois, mutta nekin itkut oli vain itkettävä.

Takaisin opintielle

Sirkka opiskeli ensin apuhoitajaksi ja jatkoi suoraan sairaanhoitajaopistoon. Sieltä hän valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 1983. Siihen aikaan ei vielä ollut tavallista, että aikuiset opiskelevat uusia tutkintoja. 40-vuotias Sirkka oli harvinaisuus oppilaiden joukossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sirkka aloitti sairaanhoitajan työt Leppävirran terveyskeskuksessa. Pian hän sai paikan Kuopion Yliopistollisessa Keskussairaalassa. Sirkka muutti asumaan Kuopioon.

Unimäen vaiheet

Marko oli luonteva vaihtoehto Unimäen tilan jatkajaksi ja omaisuusjärjestelyt tehtiin siltä pohjalta. Marko avioitui nuorella iällä ja asettui vaimonsa Riitan kanssa asumaan Unimäelle sekä hoitamaan maatilaa. Heille syntyi poika, joka sai nimekseen Jaakko Ville.

Asiat eivät kuitenkaan sujuneet suunnitelmien mukaan. Pariskunnalle tuli ero ja lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen talo myytiin Lukkariniemen Antero Vehviläisen perheelle. Tila oli siis palannut takaisin päätilaan, josta se oli aikoinaan lohkaistu.

Anu hakeutui yhteiskunnallisen vaikuttamisen tielle. Hän meni lukion jälkeen Alkio-opistoon ja sitä tietä Keskustapuolueen tehtäviin. Anu suoritti työn ohessa filosofian maisterin tutkinnon Joensuun Yliopistossa. Eduskuntaan hänet valittiin vuonna 1995. Anun vahvaan poliitikkouraan kuuluivat myös ministerin ja eduskunnan puhemiehen tehtävät.

Vielä kerran maatilan emännäksi

Iisalmelainen maanviljelijä Väinö Kainulainen ilmaantui Sirkan elämään ja jäi siihen pysyvästi. Se tiesi Sirkalle muuttoa Iisalmeen ja asettumista lypsykarjatilan emännäksi. Hän siis joutui sittenkin ’lehmän alle’, sillä häntäkin tarvittiin välillä avustamaan navetassa. Tilanne oli kuitenkin aivan uudenlainen.

Sirkka jatkoi sairaanhoitajan töitä Iisalmen Aluesairaalassa. Hän ei halunnut ottaa virkaa vastaan, vaan teki sijaisuuksia, joita oli koko ajan tarjolla. Näin hän saattoi tehdä sairaanhoitajan töitä silloin, kun halusi ja ehti.

Tilasta tuli myöhemmin maanviljelystila, kun navettapalon vuoksi karjasta luovuttiin. Maatilalla aikanaan tehtiin sukupolvenvaihdos. Väinö jatkoi töissä mukana, mutta hänen poikansa otti varsinaisen isännyyden. Väinö ja Sirkka asuvat uudessa talossa vanhan tilan lähellä.

Sirkan muuttaessa taloon Väinön lapset aiemmasta avioliitosta olivat vielä kouluiässä, ja Sirkasta tuli kolmelle pojalle uusperheäiti. Tytär jäi äitinsä luo. Sirkka tuli hyvin toimeen lasten kanssa ja on jatkanut sittemmin luontevasti Väinön lastenlasten mummin roolissa.

               Väinön tarjoamat tulokahvit Sirkan palattua kotiin polvileikkauksesta

Tatun tueksi

Vuonna 2011 tapahtui jotain käsittämätöntä ja järkyttävää. Anun mies kuoli yllättäen oman käden kautta. Poliitikko Anulle tilanne oli monella tapaa vaikea. Kymmenvuotias Tatu-poika oli koulussa Joensuussa, eikä Helsinkiin muutto ollut realistinen. Niinpä Sirkka tuli silloin apuun. Hän ajoi viikoittain Joensuuhun ja oli Tatun tukena aina siihen saakka, että äiti pääsi pääkaupungista kotiin viikonlopuksi. Järjestely oli tärkeä Anun poliittisen uran ja Tatun koululaiselämän kannalta. Luonnollisesti se oli valtava ja hieno uhraus Sirkalta. Tatu oli sopeutuva ja helppo kaitsettava. Hän viihtyi iltaisin kotona tietokonepelejä pelaten. Tatun varttuessa ja opetellessa kodin hoitoa tuen tarve tässä muodossa väheni ja loppui vähitellen kokonaan.

Harrastukset

Kirjoitusharrastuksesta jo mainitsin. Se on jatkunut läpi koko aikuisiän. Sirkalla on oma, tunnistettava tyylinsä ja tarkastelukulmansa. Mielestäni hän on parhaimmillaan kirjoittaessaan luonnosta. Toivoisin, että hän julkaisisi sukuseuran sivustoilla lisää muisteloitaan.

Käsityöt ovat niin ikään Sirkalle pitkäaikainen harrastus. Anu kertoo käyttäneensä lukio- ja opiskeluaikaan usein Sirkan tekemiä vaatteita.

Harrastuksena voinee pitää myös Sirkan järjestötoimintaa. Hän on mm. toiminut Ylä-Savon Kalevalaiset ry:n puheenjohtajana sekä Vehviläisten sukuseuran hallituksessa. Lukeminen ja kulttuuri ylipäätänsä on ollut hänen harrastuksensa kohteena läpi vuodet.

                                         Sirkka ja Anu Sirkan tekemissä Tuuterin kansallispuvuissa. Heidän takaansa kurkistaa Anun poika Tatu.

Millainen on Elsalan Sirkka?

Sirkka on säilynyt positiivisena kaikkien vaikeitten vaiheitten jälkeen, joten hän on ainakin sitkeä. Sitkeys ja itseensä luottaminen ovat mielestäni Elsalan naisia yhdistäviä tekijöitä. Toinen ilmeinen piirre on aito kyky hakea ratkaisua ongelmiin toista osapuoltakin ymmärtäen. Leimallisia ovat myös empaattisuus ja ulospäin suuntautuneisuus.

Kun kysyn, miten Sirkka on kestänyt kaikki vaikeat vaiheet, hän vastaa nämä kolme omaksumaansa ohjetta:

·       Sortumatta souda, vaikka ois´ vastatuulta!

·       Kyntäös oma vakosi. Auta itse itseäsi. Toimi vaikka vastuksissa oman vartesi varassa.

·       Tyydy sielu Herran tahtohon. Auttajas hän uskollinen on. Sinua ei heitä.

Arvelen myös, että Anun menestyksellinen poliitikonura on ollut tärkeä Sirkan voiman lähde. Sirkka ei sitä koskaan korosta, mutta kyllä sen täytyy kohottaa äidin mieltä, kun lapsi nousee niin korkeaan asemaan, kuin Anu on tehnyt.

Sirkka sanoo, että maaseutu ja luonto ovat hänelle valtavan tärkeitä. Hän ei olisi voinut asua kaupungissa, kaukana luonnosta. Maalle hän kuuluu. Siksi avioliitto Väinön kanssa palautti hänet oikeaan ympäristöön Kuopiossa vietetyn jakson jälkeen.

Sirkka täyttää tänä vuonna 82 vuotta. Liitän tähän loppuun kuvan Sirkan 70-vuotisjuhlista. Siinä ovat Sirkka, Marko ja Anu.

 

 

Kesäkuussa 2025 Risto Vehviläinen