Hillevi Jalkasen henkilökuva

Elsalan tyttö Hillevi, opettaja ja ruustinna

Hillevi, pieni tyttö, vaivoin kuusivuotias, opetti isoja, rippikouluun pyrkiviä poikia tavaamaan. Rippikoulu piti käydä, että sai naimaluvan. Siinäpä varsin erikoinen tuokiokuva Vehvilän supistetusta koulusta 1930-luvun puolivälistä!  Tyttö itse oli oppinut lukemaan ”suoraan” jo nelivuotiaana. Oikeaan kouluun hän mieluili ennen varsinaista kouluikää. Aluksi opettaja empi, mutta suostui lopulta. Hän itse opetti oikeita koululaisia ja Hillevi neuvoi aluksi melkein aikuisia pojanköriläitä lukemaan. Poikien koti sijaitsi vaikeiden taipaleiden takana ja siksi lukemisen opettelu oli jäänyt.

Opettaja Hillevi Jalkanen

Luokanopettaja Elsa Hillevi Jalkanen, omaa sukua Vehviläinen, syntyi Suonenjoen Vehvilän kylän Elsalassa toukokuun neljäntenätoista päivänä 1929.  Kopolan Riikka oli puatermuorina. Silloin oli myöhäinen kevät ja viimeiset hevosen kantavat jääkelit käsillä. Ryönän jää vielä kesti, samoin muitten järvien jäät, joita pitkin talvikelillä kuljettiin Suonenjoelle. Isä-Jussi oli juuri sinä päivänä hakemassa kirkonkylästä raskasta separaattoria. Hän odotti lapsesta poikaa. Kun hän kuuli, että tyttö syntyi, häneltä oli päässyt itku. Hillevi syntyi perheen kahdeksantena lapsena. Kymmenen vuotta Hilleviä vanhempi Hilkka Maria oli lapsista aikaisemmin jäänyt eloon.

Hillevin vanhemmat

Hillevin isä oli Jussi (kirkonkirjoissa Juho) Vehviläinen, alun perin Suonenjoen Vehvilän kylän Lampilan talon toinen isäntä.  Hillevin äiti oli Elsa Johanna Hyvärinen, lähtöisin Humalajoelta Kuopion maalaiskunnasta. Hän oli Jussilan talon tytär Maria Laitisen ja renki Aapeli Hyvärisen vanhin lapsi.

Elettiin 1900-luvun alkupuolta. Jussilta, Lampilan vanhapoikaisännältä oli Kuopioon suuntautuvalla markkinamatkalla karannut hevonen Vehmasmäen kievarissa. Joku matkamies tiesi kertoa, että lähistöllä olevaan Jussilan talon talliin oli otettu irrallaan juoksenteleva liinakko. Jussi lähti katsomaan hevosta ja pihalla liikkuva nuori tyttö osasi sanoa, että kiinni otettu liinakko oli tallissa ja että hän se itse oli ottanut hevosen kiinni. Jussi ihastui topakkaan, hevosta pelkäämättömään tyttöön.  Monena aamuna tuon markkinareissun jälkeen oli Lampilan tallissa hikeen ajettu hevonen. Niin oli siihen aikaan talossa ollut Maijastiina-piika kertonut myöhemmin Hilleville. Elsa ja Jussi vihittiin vuonna 1914. Heillä oli yli kahdenkymmenen vuoden ikäero.

Elsalan elämää

Suomen itsenäistymisen aikoihin Lampilasta erotettiin maapaikka Jussille ja Elsalle pellon laitaan, pellot ja metsät jaettiin. Ikkunasta pilkotti Jylänki. Asuinrakennus saatiin Lampilan salista ja kahdesta kamarista. Talon vanhat vilja-aitat jäivät uudispaikan pihapiiriin. Navetta rakennettiin kuudelle lehmälle ja tietysti vielä sauna. Maamittari antoi asuinpaikan nimeksi mitään kyselemättä Vehvilä. Sillä nimellä taloa ei kuitenkaan koskaan kutsuttu, vaan sen nimeksi vakiintui nopeasti Elsala tomeran nuoren Elsa-emännän mukaan. Hän oli ulospäin suuntautunut ja puhelias. Kodin ja pihapiirin moninaisten töitten lisäksi hän hoiteli mielellään talon asioita kylällä ja kirkolla. Jussi viihtyi kotona, teki töitä omaan rauhalliseen tahtiinsa ja oli mielissään, kun nuori vaimo otti asiat hoitaakseen. Elsalassa elettiin samanlaista elämää kuin muissakin taloissa. Navetassa oli lehmiä ja vasikoita, joku sika, lampaita ja kanoja sekä hevonen, joskus useampia, Elsa-äiti oli ”hevosmies”, hän varsottikin hevosia. Hillevi oli pienestä pitäen innolla ”käskassarana” auttamassa kodin töissä.

Kodin henki

Jussi-isällä oli nuorena toive valmistua papiksi, mutta koulukäyntiin ei siihen aikaan ollut mahdollisuutta. Kiertokoulun hän kävi ja hankki itselleen silloiset kansakoulun kirjat. Raamattu ja virsikirja sekä almanakka olivat itsestään selvästi kodissa ja ne olivat ahkerassa käytössä. Lisäksi ainakin Maamme kirjaa, Välskärin kertomuksia ja Tapani Löfvingin seikkailuja luettiin kotona. Isä luki niitä iltasella pienelle Hillevi-tytölle ja niistä Jussi-isä sai aiheita kertomuksilleen, kun kylän nuoret tulivat iltapuhteilla kuuntelemaan hänen juttujaan.  Hän oli eloisa kertoja. Myöhemmin Elsa- äiti osti huutokaupasta melkoisen määrän lisää kirjoja. Niitä lainattiin kyläläisille, ja ne tahtoivat monesti unohtua sille tielleen.

Kotona luettiin ja laulettiin paljon.  Äiti lauloi alttoa kylän kuorossa ja hän lauloi myös kotona töitä tehdessään, milloin virsiä, milloin isänmaallisia lauluja, kansanlaulujakin. Aamuisin Hillevi heräsi äidin laulamaan aamuvirteen, jota separaattorin rytmikäs kilahdus säesti. Elsa-äiti kirjoitteli kyläläisille pyydettäessä onnittelurunoja. Hän oli käynyt aikanaan kiertokoulun, mutta hänen Maria-äitinsä oli oikein kansakoulun käynyt. Vanhemmat tulivat keskenään hyvin toimeen ja ilmapiiri oli kotona yleensä leppoisa ja hyväntuulinen.  Maailman menoa seurattiin Savon Sanomista, sitä luki sekä isä että äiti. Äitiä kiinnostivat erityisesti oman maan asiat. Pellervo ja Yhteishyvä tulivat myös kotiin. Radio tuli vasta sota-aikana, kun piti saada tietoja sodan kulusta.

Tämä kaikki kertoo, minkälainen henki ja pyrkimys sivistykseen vallitsivat Hillevin kotona.

Hillevi oli isän tyttö monella tavalla. Hän muistelee, kuinka mieluisaa oli olla isän mukana perunan nostossa ja monissa muissa ulkotyöhommissa. Isä ”huastel” monenlaisia asioita pienen tyttönsä kanssa töitä tehdessään.  4H-kerhon säilöntäkurssille Hillevi työntyi katsomaan ja oppimaan ennen aikojaan. Ei sieltä poiskaan laitettu. Hänellä oli varsin pienenä tyttönä oma aarin kokoinen 4H-kerhopalsta, jonka hän hoiti ja kitki omatoimisesti. Vähän isompana hänellä oli jo peräti viiden aarin kokoinen porkkanan sopimusviljelypalsta osuuskaupan kanssa, myöhemmin sota-aikaan samankokoinen sikurijuuresala.

Hillevi oli tomera tyttö ja seurallinen pienestä pitäen. Aluksi hän kävi kyläilemässä äitinsä kanssa, mutta nopeasti hän etsi leikkitoverinsa omatoimisesti naapureitten lapsista. Lampilan viisi vuotta vanhempi tytär Anna-Liisa, Annukka, oli hänen lapsuutensa paras ystävä. Se ystävyys säilyi halki vuosien.

Kansakouluun

Hillevi kävi erinomaisella menestyksellä kansakoulun. Hän oli aina innokas oppimaan uusia asioita, ne kiinnostivat häntä. Erityisesti hän muistelee lämmöllä Helmi-opettajaa, Helmi Vehviläistä, joka oli mennyt Huuhan Matti-pojan kanssa naimisiin. Helmi oli tullut nuorena opettajana Vehvilään ja jäi siten kyläläiseksi.  Hillevi kävi osan kansakoulusta sota-aikana.  Helmi-opettaja perusti kylän tytöille Pikkulotat. Niihin Hillevikin kuului. Hän, niin kuin muutkin koulutytöt, kirjoitti rintamalle kirjeitä sotilaille ja postitti sinne postikortteja. He tahtoivat sillä lailla ilahduttaa sodassa olevia miehiä. Pikkulotat olivat syksyisin lottien apuna muonittamassa sotilaspoikia sieni- ja marjaleireillä.

Oppikouluun

Kansakoulun jälkeen Hillevi alkoi mieluilla oppikouluun. Vanhemmat olivat suostuvaisia. He olivat kannustaneet lahjakkaita tyttöjään elämässä eteenpäin. Myös Hilkka-sisko kannusti, ja pääsykokeitten jälkeen Hillevi hyväksyttiin oppikouluun. Suonenjoella oli yksityinen oppikoulu. Oli iso asia laittaa tyttö koulutaipaleelle, maksaa lukukausimaksut, hankkia kirjat ja etsiä koulukortteeri.

Elsalassa alettiin tuumailla, että Hillevi on jo iso tyttö, kolmentoista vanha, pitäisikö yrittää suoraan toiselle luokalle. Niin lähti Elsa-äiti rehtori Akseli Markkasen puheille kysymään, onko siirtyminen jotenkin mahdollista. Rehtori totesi, että kyllä se onnistuu, mutta pitää ensin tenttiä ensimmäisen luokan tiedot, sitten pääsee suoraan toiselle luokalle. Sen kesän iltapuhteina Hillevi luki päivän työurakoitten jälkeen ahkerasti, kävi tenttimässä lukemansa ja niin hän aloitti oppikoulun suoraan toiselta luokalta.

Hillevi kertoi myöhemmin, että monissa taloissa tarvittiin työväkeä, eikä lapsilla siksi katsottu olevan aikaa koulunkäyntiin. Vanhemmat arvelivat, että tyttölasten paras paikka on tehdä työtä ensiksi kotona ja aikanaan naimisiin mentyä sitten talon emäntänä. Jollekin tytölle oli sanottu suoraan: ”Jos lähet kouluun, ota lehmät mukkaas.” Koulunkäytiä ei arvostettu, vain oikea ruumiillinen työ oli tärkeää. Hillevistäkin oli aikanaan sanottu, että siinä män hyvä työimmeinen hukkaan. Huuhan talon Jenny Vehviläinen (1913 – 1929) oli käynyt vuosisadan alkupuolella oppikoulua Kuopiossa. Myös Paloahon talon poika Otto Vehviläinen laitettiin oppikouluun ja hänestä tuli aikanaan maanmittausinsinööri. Muita oppikoulun käyneitä ei Vehvilässä siihen aikaan ollutkaan.

Toverikunnan emäntä

Suonenjoelta  Hillevi tuli aina pyhänseuduksi kotiin. Silloin käytiin ja vielä kauan sen jälkeen koulua myös lauantaisin.  Hän kulki pyörällä, hiihtämällä tai kävellen tuon kahdeksantoista kilometrin sivuaan olevan matkan. Myötyrikyytiä oli harvoin tarjolla. Hillevi oli edelleen touhukas tyttö ja hänet valittiin kouluaikana toverikunnan emännäksi. Silloin oli sattumalta Jalkasen Esko, Suonenjoen Pirttiselästä kotoisin oleva poika, tuleva Hillevin mies, sihteerinä. Niin tuli keskikoulu käytyä. Koulu oli sujunut mainiosti. Lukioon Hillevi sitten pääsi Pieksämäelle. Hän ehti olla siellä vain perunanostolomaan saakka, kun hänen isänsä sairastui ja kuoli yllättäen. Hillevi katsoi silloin parhaaksi lopettaa lukion alkuunsa ja jäädä äidin ja Hilkka-siskon työavuksi kotiin. Hänestä ei tullut ylioppilasta.

Eteenpäin elämässä

Isä ja äiti olivat kannustaneet lahjakkaita tyttöjään elämässä eteenpäin. Hilkka-sisko halusi ja pääsi nuorena vuoden kestävään nuorisoseurahenkiseen Koivumäen kansanopistoon Kuopion liepeille. Elsa-äiti ajoi sinä talvena hevosen kanssa firmalle rahtia metsässä ja sai siten Hilkan kansanopistoon tarvittavat varat hankituksi. Hilkka oli kymmenen vuotta perheen ainut lapsi ja siksi hänestä ajateltiin tulevaa jatkajaa, kun poikiakaan ei ollut. Hän oli toivonut pääsevänsä jatkamaan koulunkäyntiä, mutta siihen ei nähty siihen aikaan olevan mahdollisuutta. Kymmenen vuotta on pitkä aika mahdollisuuksien muutoksessa. Kun sitten Hillevi aikanaan syntyi, hänellä oli paremmat edellytykset päästä koulutielle.

Seminaariin Heinolaan

Isä oli sanonut aiemmin Hilleville monet kerrat: ” Mäne sinä Hillevi sinne siminaariin.” Niin hän oli itsekin ajatellut ja haki ja pääsi aivan kärkipaikoilla heti seuraavana syksynä Heinolan nelivuotiseen yläkansakoulunopettajaseminaariin. Siinä opinahjossa hänelle selvisi, että opettajan ura ei ollut hänelle vain leipäpuu, vaan kutsumusammatti.  Hän oli siellä ollessaan mm. mukana useammassa laulukuorossa ja partiotoiminnassa vartion johtajana. Myöhemmin partioharrastus jatkui vielä Juuassa. Sinne hän perusti tytöille oman lippukunnan ja toimi lippukunnan johtajana paikkakunnalla olonsa ajan.  Aikanaan hän toimi myös Enossa lippukunnan johtajana.

Kesälomillaan Hillevi oli ahkerasti Vehvilän nuorten mukana heidän harrastuksissaan. He järjestivät ohjelmallisia iltamia, joissa hän usein lausui, joskus näytteli ja puhvetin pitäjänä hän oli alinomaa toisten tyttöjen kanssa. Monet kylän pojista olivat innokkaita soittajia ja taitavia pelimanneja. Soittopelit olivat viuluja ja mandoliineja, oli joku haitarikin joukossa. Hillevi puolestaan lauloi, niin että metsä raikui, niin kuin hän itse asian kertoi.

Hillevi vietti Annukka-ystävänsä kanssa paljon aikaa iltahetkinä töiden jälkeen sekä pyhän seutuun  Jylängin kallioilla. He hyppivät asettelemaltaan hyppylaudalta järven tummaan veteen. He kumpikin olivat taitavia uimareita, varsinkin Hillevi ui pitkiä matkoja. Joskus oli mukana muitakin kylän nuoria.

Hillevi valmistui opettajaksi ja meni naimisiin

Elsalassa oli juhlapäivä, kun Hillevi palasi alkukesän vihreydessä kotiin valmiina kansakoulun opettajana päästötodistuksessaan kiitettävät arvosanat.  Pihaan oli pystytetty uusi lipputanko Hillevin valmistumisen kunniaksi. Suomen lippu liehui tangossa, kun Hillevi sireenien kukkiessa saapui pihapiiriin. Se oli suuri hetki kodin elämässä. Oltiin iloisia ja ylpeitäkin, että kylän ensimmäinen tyttö oli saanut pitkät opinnot hyvään päätökseen. Hän oli silloin 22 vuotta vanha. Vuosi oli 1951.

Hillevin ensimmäinen työpaikka oli Suonenjoen kirkonkylän liepeillä ollut Sammalselän koulu. Virkaan oli paljon hakijoita, mutta niin vain Hillevi sai viran. Hänen sairasteleva äitinsä asettui asumaan tyttärensä luo Sammalselälle. Heti ensimmäisenä syksynä teologian ylioppilas Esko Jalkanen, se samainen toverikunnan sihteeri, tuli kirkkomatkallaan tervehtimään entistä toverikunnan emäntää. Jouluna he olivat sitten jo kihloissa. Kihlasormukset he painoivat toistensa vasemman käden nimettömään jouluaamuna Hillevin Jussi-isän haudalla ennen joulukirkon alkamista. Naimisiin kihlapari meni parin vuoden päästä vuonna 1953.

Vuoden päästä Hillevi siirtyi Sammalselältä Suonenjoen ja Leppävirran kuntien yhteiselle Keltun koululle yläkoulun opettajaksi. Koulu oli lähempänä Hillevin lapsuudenkotia. Keltulla hän opetti kaksi vuotta. Esko oli valmistunut papiksi. Hän sai kutsun Suonenjoen seurakunnan nuorisopapiksi. Pieni pappila sijaitsi Iisvedellä, joka on tehdasyhteisö Suonenjoen kirkonkylän liepeillä. Hillevi sai Iisveden kansakoulusta opettajan viran. He asuivat paikkakunnalla kuusi vuotta. Heidän kaksi lastaan Ilpo ja Anu syntyivät sinä aikana.

Aika Pohjois-Karjalassa: Juuassa

Pohjois-Karjala tuli pariskunnalle vuosikymmenien aikana tutuksi myöhempien virkapaikkojen myötä.  Esko sai Juuasta kappalaisen paikan vuonna 1960 ja vuoden päästä kirkkoherran viran. Hillevillä oli pariksi vuodeksi työpaikka supistetulla syrjäkoululla. Koulua pidettiin erään talon pirtissä, joka oli erotettu pahvilla keittiöpuolesta. Supistettu koulu jatkui kesäkuun puolelle. Pimeästä luokkahuoneesta oli aurinkoisina päivinä mukava mennä pitämään koulua läheisen Pielisen rantakallioille. Kirjat, kartat ja muut tarpeelliset opetusvälineet otettiin mukaan. Pielisen  silokalliot toimivat mainiosti kirjoitustauluna, vedellä oli vaivaton huuhtaista taulu puhtaaksi. Välitunneilla lapset saattoivat uida järvessä. Talossa käytiin ruokailemassa.

Anni-tytär syntyi Juuassa. Kun Hillevin kyläkoulu lakkautettiin, hän jäi neljäksi vuodeksi kotiin hoitamaan nuorimmaistaan. Jo ensimmäisenä talvena Hillevi sai puoleksi vuodeksi hoitoonsa myös Eskon sukulaisvauvan.  Lapsen vanhemmat toivat Mirja Kristiinan pappilaan suoraan synnytyslaitokselta. Niin sai pikkuvauvan äiti suorittaa merkonomin opintonsa loppuun. Oma Anni-tyttö oli silloin kahdeksan kuukauden ikäinen ja Hillevin hoidossa oli yhtä aikaa kaksi vauva-ikäistä lasta pappilan suuren talouden ja muun perheen huolenpidon lisäksi.

Siirrytään Enoon

Hillevin Elsa-äiti oli seurannut uskolla perhettä paikasta toiseen lähes kuolemaansa saakka. Hillevin äidin kuoleman jälkeen tulivat vuorostaan Eskon vanhemmat asumaan heidän pappilaansa, kun eivät enää tuntuneet pärjäävän omassa kodissaan Suonenjoella. Hillevi kaipasi kutsumusammattiinsa. Enosta Hillevi sai taas opettajan viran. Esko sai kappalaisen viran.

Enossa Hillevi ystävystyi opettaja Linda Heiskasen kanssa. Hän vaikutti koko Suomen koululaitokseen lukemis- ja kirjoittamistaidon uranuurtajana. Hän oli huomannut, että lukemisen oppiminen onnistui hänen kehittelemällään menetelmällä paremmin kuin tavallisella tavaamisella. Hillevi vakuuttui tästä uudesta opetustavasta, sisäisti sen ja niin hän kiersi alkuun opettaja Heiskasen kanssa, myöhemmin itsekseen ohjaavana opettajana ympäri Pohjois-Karjalan silloista lääniä aina eläkeikäänsä saakka. Kun Hillevin työmäärä ohjaavana opettajana aina vaan lisääntyi ja kun Eskon vanhemmat hoidettiin heidän kuolemaansa asti Enon pappilassa, oli taas välttämätöntä palkata kotiapulainen hoitamaan 7-henkistä perhettä. Kesälomien aikana Hillevi kuitenkin hoiti kotia ilman apulaista. Enon aikaa kesti kahdeksan vuotta.

Polvijärvelle

Hillevi ja Esko muuttivat aikanaan Polvijärvelle, Hillevi Lipasvaaran koulun opettajaksi ja Esko kirkkoherran virkaan.  Hillevi toimi siellä jonkin aikaa Marttojen puheenjohtajana. Hän ohjasi eläkkeelle jäätyään myös kansalaisopistossa ikäihmisten liikuntaa. He jäivät Polvijärvelle eläkepäivilleen, Esko rovastina ja Hillevi johtajaopettajana. He rakensivat Polvijärvelle oman kodin ajatellen olevansa siellä elämänsä loppuun saakka. Kauan he siellä viipyivätkin, peräti kolmekymmentä vuotta.

Skuoritsan aika

Esko ei kuitenkaan malttanut jäädä eläkepäivilleen. Venäjän inkeriläisalueelta Pietarin eteläpuolelta Skuoritsasta tuli Eskolle virallinen kutsu saapua sinne luterilaisen seurakunnan papiksi. Hillevi ja Esko tuumivat asiaa ja päätyivät yhdessä siihen, että Esko alkaa käydä Skuoritsassa hoitamassa papin virkaa ja on siellä aina kymmenen päivää kerrallaan. Hillevi sanoi pärjäävänsä mainiosti kotona. Skuoritsan aikaa kesti runsaat neljä vuotta. Siellä oli parakkikirkko, jonka yhteyteen Esko alkoi rakennuttaa seurakunnalle lisää erilaisia tiloja. Varat hän keräsi Suomesta sekä kirjoitti itse erilaisia kirjoja, joista saadun tulon hän antoi Suoritsan hyväksi. Suomalaisia kävi siellä myös rakennustalkoissa. Kaiken tämän muun hän teki seurakuntatyön lisäksi.

Hillevi oli mukana monet kerrat, pidemmän jakson erityisesti jouluisin ja äitienpäivän aikaan. Hän vei Suomesta mukanaan äitienpäiväperinteen, joka on jatkunut katkeamattomana siitä lähtien. Ensimmäiseksi äitienpäiväksi hän leipoi ja kuljetti sinne 17 pullaleettaa juhlaväen kestitykseen! Hän jututti vanhainkodin suomea puhuvat mummot ja oli monella lailla edesauttamassa sikäläisen seurakunnan toimintaa Eskon kanssa.

Takaisin lapsuuden kotipitäjään

Vasta ikäihmisinä, seitsemänkymmenenviiden ikävuoden tietämissä he toteuttivat haaveensa muuttaa synnyinseudulleen Suonenjoelle. Eskon syntymäkoti tuli myyntiin v. 2004. Heidän Polvijärven kodilleen löytyi ostaja, muutto toteutui ja niin rakennettiin Eskon syntymäkodin pihapiiriin Pirttiselkään uusi koti. Myöhemmin he vielä laajensivat taloa. Suonenjoella on heidän lastensakin vaivattomampi käydä parempien liikenneyhteyksien vuoksi.

Koti on edelleen viihtyisä ja huolella hoidettu. Puutarhanhoito ja kukkapenkit, jotka kukoistivat jo aikanaan pappiloissa, puhkesivat ennen näkemättömään kukoistukseen uudessa kodissa. Hillevi ja Esko toivat tullessaan lukemattomat kukanjuurensa ja laativat pihapiiriin kauniin pihamaan ja oikean mahtavan kukkatarhan Eskon ikäisten omenapuiden ympärille. Hillevi sanoi menevänsä kuntosalille, kun riensi aamuisin onnellisena kukkiensa luo. Väljissä, pappilamaisissa tiloissaan heidän on nyt hyvä viettää eläkepäiviään.

Hillevi äitinä Anni-tyttären silmin

Kotona oli ja on edelleen lempeä ja ystävällinen ilmapiiri.  Lapsuus oli varsin onnellista ja henkisestikin ravitsevaa aikaa kodin näkökulmasta. Äiti oli lämmin, rakastava ja huolehtivainen, mutta antoi tilaa olla ja elää. Apua sai aina, jos sitä tarvitsi.

Koti oli viihtyisä ja siellä oli aina sijaa kauneudelle. Ruoka oli ajallaan, se oli tavallista kotiruokaa, mutta se oli asetettu kauniisti tarjolle myös arkena. Äiti kertoi oppineensa kodin viihtyisyyden ja kauneuden arvostuksen Hilkka-siskoltaan. Kotona ei puhuttu toisista ihmisistä pahaa eikä kotona riidelty turhasta. Lapsilta edellytettiin kaunista ja vaatimatonta käytöstä. Raskaita töitä ei tarvinnut tehdä, mutta työtä ja ahkeruutta arvostettiin.

Musiikki kuului kodin elämään monin tavoin. Äiti kertoi päättäneensä lapsuudessaan, että antaa aikanaan omille lapsilleen mahdollisuuden harrastaa soittamista ja se päätös piti. Jokainen sai valita mieleisensä soittimen. Ilpo sai valita mopon ja sellon väliltä. Sello voitti. Anu soitti ensin pianoa, mutta siirtyi myöhemmin viuluun. Annin soitin oli huilu.

Kaksi vanhinta lasta Ilpo ja Anu menivät aikanaan Kuopion musiikkilukioon ja saivat ylioppilaslakkinsa sieltä. Anni, nuorimmainen halusi Povijärven lukion ensimmäisen luokan jälkeen iltalukioon Kuopioon. Hän kirjoitti sieltä ylioppilaaksi.

Jokainen lapsista sai valita itse elämänuransa. Ilposta tuli yläasteen musiikinopettaja. Hän menehtyi kolmekymmentäneljävuotiaana auto-onnettomuudessa. Häneltä jäi vaimo Riitta ja kaksi tyttöä, Mari ja Aino. Anu on viulunsoiton opettaja. Hän opettaa Kuusamossa ja edistää muutenkin paikkakunnan musiikkielämää ja on naimisissa. Anni kehittää matematiikan opetusta ja on konsultoiva matematiikan opettaja Espoossa.  Hän on naimisissa ja heillä on kaksi lasta, Ilari ja Maria. Neljättä sukupolvea on kasvamassa Hillevin ja Eskon ilona viisivuotias Väinö-poika ja Elsa-vauva.

Näin vanhempi tytär Anu lisää edelliseen

Äiti oli ja on vieläkin myös hauska ja huumorintajuinen. Hänen kanssaan on naurettu monet makeat naurut ja koettu monenlaisia kommelluksia.  Äiti oli lisäksi iloinen ja nauravainen, hän keksi aina meille lapsille kaikkea jännää ja mukavaa. Hän oli myös ystävä. Äidin lauluääni oli kuin oopperalaulajattarella, kantava ja lasinkirkas sopraano. Hän ompeli meille mitä ihanimpia vaatteita, Annille punaisia ja minulle sinisiä. Monesti olimme myös samanlaisissa mekoissa. Syksyllä käytiin Joensuussa hankkimassa kouluvaatteita. Kaikki oli kaunista ja tyylikästä, mitä sain päälleni laittaa.

Minun rokkivaiheeni oli varmasti raskasta äidille. Rippikoululeiriltä kotiin tultuani äiti suri pilalle jyrsittyjä hiuksiani ja reikäisiä farkkuja. Minusta ne olivat hienot. Sain pitää niitä. Lisäksi pidin vielä resoritonta itse neulomaani liiviä. Hai-saappaat hiottivat jalassa kesähelteelläkin. Kaiken hän kesti, vaikka varmaan tiukalle otti.

Maria kertoi puolestaan mummista

Mummilla oli ja on aina aikaa meille. Polvijärven pappila oli hauska ja jännittävä leikkipaikka meille pienille lukuisine huoneineen ja puutarhoineen varsinkin iltahämärissä, kun sammutettiin kaikki valot ja leikittiin piilosta. Mummi opetti minulle paljon käsitöitä. Varsinainen elämys oli, kun opin kutomaan kangaspuilla. Hän opetti ruuanlaittoa ja käytiin yhdessä marjassa. Mummilla ei koskaan mennyt sormi suuhun, vaan hän tiesi aina, mitä tehdä. Jos pulma oli oikein vaikea, hän katsoi kirjasta. Uskon, että mummi ilahtui varmasti yhdestä puhelusta kesällä 2012, kun kuuli minun päässeen luokanopettajakoulutukseen Helsingin yliopistoon. Aikanaan meitä opettajia on sitten kolmessa polvessa.

Hillevi ihmisenä

Olen oppinut tuntemaan hänet valoisana ja elämänmyönteisenä kristittynä. Körttiläisyys on hänen pohjavireensä. Kenties se on saanut alkuvirityksensä lapsuuden kotikylän körttihenkisyydestä. Miehensä Eskon mukana hän on kulkenut vuosikymmenet uskollisesti jumalanpalveluksissa ja seurapaikoissa. Hänen kaunis lauluäänensä on soinut kirkkaana seuraväen keskeltä. Hänen iloinen, äänekäs naurunsa on pulpunnut tuon tuosta ilmoille kotona, kylässä ja seurapaikoissa. Hänelle olikin sanottu seminaariaikana, että ei sinusta ainakaan papin rouvaa tule, sinä naurat liian paljon. Eivät tienneet!

Pappilan emännän osa oli menneinä vuosikymmeninä vaativa. Pappilassa kävi paljon vieraita, siellä yöpyivät matkasaarnaajat ja monet muut matkalaiset, kulkumiehestä piispaan.  Myös ulkomaalaisia vieraita majoittui Eskon lähetyspapin tehtävien aikaan varsin paljon. Yllätysvieraita tuli tuon tuosta. Aina piti olla ruokaa ja juomaa vieraille. Aina piti löytyä ystävällinen sana ja aikaa seuranpitoon. Entisajan pappilat olivat isoja, komeita taloja, pihamaat laajoja, huoneet kookkaita ja niitä oli paljon, sali joskus ison kaksion kokoinen.

Hillevi oli lähes koko työikänsä opettajana. Kun lapset olivat pieniä, hänellä oli vuosien mittaan monia apulaisia. Minusta oli yllättävää, että Hillevi oli kiinnostunut kodin koneistuksesta. Pesukone ja linko tulivat nopeasti helpottamaan vaatteiden huoltoa. Kookas yleiskone oli pian pappilan konevalikoimassa. Kun astianpesukone tuli aikanaan markkinoille, hän oli ensimmäisenä sitä hankkimassa. Monet isommat ja pienemmät kodinkoneet tulivat nopeasti avuksi. Hillevi kertoi, että pappilassa oli apulaisilla muutenkin paljon työtä ja koneet olivat tarpeen heidän, ei ainoastaan hänen itsensä työtä helpottamassa. Apulaiset olivat nuoria tyttöjä, joita Hillevi ohjasi kodin töissä sekä opasti opiskelemaan eteenpäin ja hankkimaan aikanaan oman ammatin. Useammasta tytöstä tuli sittemmin kodinhoitaja tai seurakuntasisar.

Organisointikykyä ja järjestelmällisyyttä on tarvittu, että kaikki sujui: lapset tulivat hoidettua, pappila näytti pappilalta ja ruokaa ja yösijaa oli aina tarvittaessa  tarjolla. Kauneuden ja järjestyksen taju kodin viihtyisyyden luojana tuli lapsuuden kodista. Tuo piirre on Hillevillä edelleen syvällä sisimmässään. Hänelle on luonteenomaista ollut auttavaisuus. Hänellä on ollut ”laaja syli” huolehtia moninaisista kanssaihmisten asioista aina kun apua pyydettiin. Hän kuunteli kanssaihmisten ilot ja murheet. Hänellä on ollut joustavuutta moneen suuntaan.  Papin puolisona hänelle on tullut tutuksi lähetys- ja diakoniatyö.

Pienestä pitäen Hillevi oli innostunut käsitöistä. Jo kansakouluaikana hän teki kotona monenlaisia käsitöitä isonsiskon kansanopistosta tuomista langoista ja kankaista. Kerran hän sai pitää kotona valmistamistaan käsitöistä koululla oikein oman näyttelyn. Myöhemmin vuosien mittaan hän on kaunistanut kotiaan käsitöillään, monilla ryijyillä, täkänöillä, matoilla ja eri tekniikoilla valmistetuilla liinoilla. Hän on nyplännyt vaikeat kuviot ja virkannut pitsit.  Hän on ommellut ja neulonut lastensa vaatteet. Hillevi kutoi ja valmisti itselleen arvokkaan Tuukkalan muinaispuvun, taiteili esiliinan pronssikierukat ja vain pukuun kuuluvat korut hän osti. Hän opetteli aina sen, mitä ei osannut, jos tekniikka häntä kiinnosti.

Sukurakas Hillevi

Hillevi on aina arvostanut kotikyläänsä Vehvilää.  Jylänki on hänen rakas kotijärvensä, kesäisen elämän ja vapauden symboli. Sen leppeät lahdekkeet, sen pientä käkkärämäntyä kasvavat kalliorannat, joita jääkausi on paikoin hionut voimallaan silkinsileiksi niemekkeiksi, on osa hänen lapsuudenmaisemaansa. Sekä lapsuudenkoti Elsala että kesäpaikka Käpälämäki ovat Jylängin rantueella.

Lapsuudenkodin maasta lohkaistu mökkipaikka, Käpälämäki, on hänelle rakas. Sen jäkälän peittämiltä kallioilta on komeat näköalat järven selälle. Pienessä hiekkapohjaisessa lahdekkeessa on hänen lapsuutensa ensimmäinen uimapaikka. Käpälämäki on ollut perheen kiintopisteenä kesäisin Pohjois-Karjalan vuosien aikana. Maantie luikertelee kylän läpi ja monet lapsuudenaikaiset muistot ovat nousseet sitä kulkiessa hänen mieleensä. Viimeistään Vehvilän mutkaisella maantiellä hän alkoi ”huastamaan” tuttua savon kieltä. Kesäaikaan hän kyläili lähinaapureissa, jotka kaikki ovat sukulaisia, puhui isäntien ja emäntien kanssa kylästä, suvun ihmisistä ja maailmanmenosta. Talvisin hän soitti ja kyseli talon, kylän ja naapureitten voinnit ja kuulumiset. Hän on iloinnut iloitsevien kanssa ja surrut surevien kanssa.

Hillevi halusi saattaa sukua yhteen ja niin kutsui Vehviläisiä 1990-luvulla ensimmäisen kerran koolle hautausmaakierrokselle Suonenjoen vanhalle hautausmaalle. Kutsun kuuli kuutisenkymmentä Vehviläistä ja niin he kokoontuivat sukuna ensimmäisen kerran yhteen. Moni tuntui sanovan, että olipa mukava tapaaminen ja näitä pitää järjestää lisää. Kesä, pari hautausmaatapaamisen jälkeen tapasi Hillevin ja Eskon kesäpaikassa ensimmäisen kerran pieni joukko Vehvilän Vehviläisiä ja professori Olli Vehviläisen sukuhaaran Vehviläisiä toisensa.  Allekirjoittaneella oli tilaisuus olla mukana tässä lämminhenkisessä tapaamisessa. Sitten alettiin kokoontua Vehvilän koululla.

Hillevi on aina arvostanut omia sukujuuriaan ja on osaltaan halunnut olla vaikuttamassa siihen, että suvun ihmisistä kerrotut tarinat ja sattumukset säilyvät ja niitä kerrotaan vielä tuleville sukupolville.

Iisalmessa 11.4.2015

Sirkka Kainulainen

Hillevin Hilkka- sisaren tytär